Huonoja valintoja, joissa kärpänen on muuttunut härkäseksi ovat usein valinnat olla tarttumatta johonkin tarjottuun hyvään. Tällainen valinta voi olla esimerkiksi se, ettei huonosti nukutun yön vuoksi mene sosiaalityöntekijän luo varatulle käynnille, kun pyörästä meni eilen kumi puhki ja vettäkin vähän ripsottelee. Usein tällaiset valinnat synnyttävät hirmuisen lumipalloefektin. Kun sovitut hommat on jäänyt tekemättä, niin nolottaahan se, joten ehkä en mene seuraavallakaan kertaa? Ehkä ne aputahot eivät muista minua? Ehkä en ole apua oikeastaan ansainnutkaan?
Huono valinta voi toisaalta olla myös tarttuminen johonkin sellaiseen, mikä edesauttaa ajelehtimista. Valinta ottaa pikavippi bileillan tiimellyksessä tai valinta heittää hihaan kaverin tarjoama päihdeannos. Ei varmaan tarvitse kertoa enempää siitä, miten helposti näistä valinnoista syntyy lumipalloefektejä?
Miten sitten auttaa niitä ajelehtijoita, jotka liian usein tekevät sen väärän valinnan? Aina kun ei voi olla paikalla vahtimassa, että he valitsisivat oikein. Ja kuka edes tietää, mikä se oikea valinta aina on?
Intensiivisen työotteen etu on se, että valinnoista koituvat lumipalloefektit on mahdollista minimoida. Kun yhteydenpito nuoren ja ohjaajan välillä on tiivistä, niin kärpäset eivät ehdi muuttua härkäsiksi. Nuorta voidaan tsempata siihen, että kyllä se sossu sinut toisenkin kerran huolii, vaikka yksi aika jäikin väliin. Ja nuoreen voidaan luoda uskoa siitä, että vaikka tällä kertaa tartuit päihteeseen, niin sen ei tarvitse sinua loppu elämääsi määritellä.
Lopulta tärkeää on se, että nuoreen pidetään yhteyttä, eikä se ole hänestä ja hänen valinnoistaan kiinni. Häneen otetaan yhteyttä, vaikka hän olisi mokannut ja hänen peräänsä soitellaan, vaikka juuri tänään hänen motivaationsa olisi kateissa. Pääasia, että sitä löytyy riittävän usein eteenpäin pyristelemiseksi. Samalla nuoreen luodaan uskoa siitä että joskus tie kohti terveempää arkeakin on pienestä kiinni. Se positiivinenkin polku koostuu pienistä valinnoista, mutta vaan vähän erilaisista.
