Miessakit ry:n koordinoimaa Miesten Viikkoa vietetään 6.-12.11.2023. Viikon teemana on Yksinäinen mies. Viikon aikana julkaisemme tekstejä miehistä ja miehenä olemisesta. Oheisen pohdinnan on kirjoittanut yhdistyksessämme vapaaehtoisena kriisiauttajana toimiva Jukka.
Vapaaehtoisuus on hetkeen pysähtymistä
Suo minulle hetki aikaasi, niin kerron sinulle tarinan omasta vapaaehtoisuudestani. Kaikki lähtee yksinäisyydestä, josta minulla on oma kokemukseni. Läpikävin aikanaan pitkäaikaistyöttömyyden, ja sen tiimoilta syrjään jäämisen. Minä olin elämässäni jumissa, samalla kun maailma ympärilläni jatkoi eteenpäin. Tunsin, että olin unohdettuna siinä hetkessä. Mennyt ahdisti, tulevaa ei ollut. Tämä hetki piti minua otteessaan, ilman että kykenin toimimaan. Miten olla, ja olla olematta samaan aikaan?
Kun tätä kirjoittaessani pohdin yksinäisyyttä, mietin ovatko miehet valtaosaltaan emotionaalisesti yksinäisiä? Miten meille tuputettu ”vahvan miehen malli” kuormittaa meitä? Karrikoidusti esittäen Mies™ selviää yksin, kaataa vaikka pari hehtaaria metsää seuranaan vain tankkaamaton Stihlin saha ja kippurahäntäinen Pystykorva… Onko kyse pelosta; kipeiden ja vaikeiden asioiden ääneen puhuminen saa meidät vaikuttamaan heikoilta, ja sehän ei käy. Pelottaako miestä tunnustaa heikkoutensa? Vai onko kyse siitä, ettei meillä miehillä ole sanastoa pahalle olollemme?
Tiukkaan solmiutunut lankakerä, jota myös elämäkseni kutsuin, alkoi avautumaan kohdatessani työvoimatoimiston ammattilaisen. Tämä hetki oli erilainen, kohtaamisessaan aito. Minua kuunneltiin, minut nähtiin, yhtäkkiä olin jälleen ihminen. En vain numero tilastoissa. Tuon hetken merkityksen olen ymmärtänyt vasta myöhemmin elämässäni. Läsnäolon voimaa ei voi aliarvioida, se pureutuu lopulta läpi paksummankin panssarin.
Pikakelataan vuosia eteenpäin. Elämä on elämää. Riemuineen, vastoinkäymisineen. Mokineen ja onnistumisineen. Lopulta eteen osuu isompi kriisi; sairastumisia, menetyksiä, taloudellisia ongelmia, parisuhdeongelmia. Kaikki tuntuvat kasautuvan yhteen ja samaan hetkeen. Tuntuu, että olen jälleen jumissa. Tämä hetki kasaa päälleni vastoinkäymistä toisen perään. Tunnen että hukun niiden alle enkä saa ilmaa. Miehenä minun pitää jaksaa, miehenä minun tulee ratkoa ongelmat. Mies syö rautaa ja ulostaa kettinkiä, menee vaikka läpi harmaan kiven, mutta perkele vieköön mies ei itke… Mutta minä itkin. En osannut kaikkea sitä myräkkää sisälläni sanoittaa, mutta onneksi kykenin itkemään. Se oli paineventtiilini.
Lopulta pääsin psykoterapiaan. Tuon hetken myötä sisälläni lähti avautumaan jotain, mikä oli sisälle suljettuna vuosia. Kolmen vuoden ajan puhuin, puhuin ja puhuin. Tein hyviä ratkaisuja, tein vääriä ratkaisuja, opin itsestäni. Terapeutti kohtasi minut, ja lopulta minä uskalsin kohdata itseni; elämäni merkittävin tutustuminen. Kun nyt pohdin, miten tuolloin olin valmis vastaanottamaan apua ja tukea, vaikutti siihen muutama tekijä. Ensinnäkin sain terapiassa kohdata itseni omilla ehdoillani, omaan tahtiini. Toiseksi rakensin itselleni sanastoa, jolla ilmaista tunteitani. Omasta mieleni sisäisestä prosessista tuli ikään kuin rakennusprojekti; työkalut, materiaalit, rakennuspiirustukset, aikataulu. Rakensin konkretian, jonka kautta lähdin pureutumaan itseeni. Kyseenalaistin sitä mallia, johon minut oli kasvatettu, ja rakensin omaa miehen malliani. Saan olla heikko, ja se tekee minusta vahvan.
Olemme tarinassani nykyhetkessä. Työni ohessa opiskelen sosionomiksi, ja opintojen tiimoilta sain kuulla, että MIELI Etelä-Karjalan mielenterveys ry järjestää tukijoiden ja kriisiauttajien peruskoulutuksen miehille. Hetken mielijohteesta ilmoittaudun koulutukseen, koska koin että tämä hetki on siihen oikea. Riittävä matka on kuljettu, vaikkakin tarina itsessään on vasta puolivälissä. Olen oppinut ymmärtämään kohtaamisen tärkeyden, aidon läsnäolon merkityksen. Jokainen kohtaamme elämän yksilöllisesti, ymmärtäen ja sanoittaen sitä omista lähtökohdistamme. Ja jokainen meistä on riittävän arvokas tullakseen aidosti kohdatuksi. Olen oman vapaaehtoisurani alkutaipaleella, mutta tunnistan jo, että vapaaehtoisuus on minulle vapautta olla oma itseni. Mahdollisuutta elää arvojeni mukaisesti. Kohdata toisia ihmisiä, pysähtyä aidosti hetkeksi heidän kohdallaan, tarjota sitä aidon kohtaamisen voimakasta kokemusta joka aikanaan auttoi minua.
– Vapaaehtoinen kriisiauttaja Jukka
