Karkauspäivä, tuo eksoottinen lisäpäivä helmikuun kalenterissa, tuo mukanaan vanhoja vitsejä ja perinteitä, mutta myös syvempiä pohdintoja parisuhteista ja yksin elämisestä. Perinteiden mukaan karkauspäivänä naisilla on mahdollisuus kosia miehiä, ja kieltäytymisen tapauksessa mies voisi hyvittää tilanteen kankain. Vaikka tämä perinne saattaa tuntua hieman pölyttyneeltä, karkauspäivä silti tuo esiin paineita ja odotuksia.
Parisuhteen virallistaminen ja perheen perustaminen ovat yhteiskunnassa usein korostettuja elämänvaiheita – onhan perhe yhteiskunnan perusyksikkö. Kuitenkin nykyaikana on myös niitä, jotka valitsevat vapaaehtoisen sinkkuuden. Vapaaehtoiset sinkut eivät välttämättä koe parisuhdetta tärkeäksi tai ajankohtaiseksi lisäksi elämäänsä. Vaikka yhteiskunnassa vallitsevat normit ja odotukset saattavat luoda painetta perheen perustamiseen, on tärkeää muistaa, että jokainen elää omaa elämäänsä omien arvojensa ja tarpeidensa mukaisesti. Ajoittain esiintyvät ja viattomilta kuulostavat heitot voivat olla omiaan kasvattamaan sinkun kokemaa painetta, kun lähipiiristä kysellään kumppaniehdokkaista, jälkikasvun ajankohdasta tai aviosuunnitelmista. Nämä kommentit ovat pidemmän päälle uuvuttavia ja muistuttavat lähtökohtaisesta oletuksesta, että parisuhde ja lapset ovat tavoiteltava hyve.
Mielenkiintoista on myös pohtia, miksi joku valitsisi viettää elämää yksin ilman kumppania. Tutkimukset ovat osoittaneet, että parisuhteet voivat lisätä mielen hyvinvointia, erityisesti miehillä. Silti on olemassa ihmisiä, jotka kokevat yksinolon ja vapauden tuovan heille enemmän onnea ja tyytyväisyyttä. Sinkkuus ja yksinasuminen sekä yksinolo ei tarkoita automaattisesti yksinäisyyttä tai merkityksellisten ihmissuhteiden olemattomuutta. Puhuin asiasta ystävieni kesken ja pohdimme ystävyyden erilaisia merkityksiä sekä miten eri elämäntilanteemme vaikuttavat elämässämme. Sinkkuna on helppoa sanoa, miten paljon enemmän aikaa minulla on ystävilleni tai merkityksellisille asioille sekä miten paljon omaa aikaa ja tilaa saan, kun sitä vain haluan.
Lienee parasta avata omaa tilannettani. En koe itseäni ideologisesti sinkuksi tai että varmasti en ikinä enää parisuhdetta haluaisi. Ajatukseni tämänhetkisestä yksinelostani on selkeä: haluan keskittyä itseeni ja omaan hyvinvointiini. En sano, ettenkö niin voisi tehdä parisuhteessakin, mutta koen ettei parisuhde välttämättä minulle antaisi samanlaista mahdollisuutta edistää itseäni. Pidempien parisuhteideni aikana olen huomannut, että haluaisin olla parempi kumppaniani enkä itseäni varten. Tämän ymmärtäminen ja oman arvoni uudelleen löytäminen ovat olleet minulle suuria hetkiä. Jos sitten joskus päätyisinkin vielä harkitsemaan parisuhdetta, niin haluaisin tulevaisuudessa olla se parempi versio itsestäni. En hae mitään ihannetilannetta itselleni, vaan haluaisin olla tyytyväinen omaan elämääni yksin ennen kuin voisin jakaa sen mielekkäästi jonkun toisen kanssa.
Yksineläminen ei välttämättä ole myöskään sinkun ainoa vaihtoehto. Platoniset kämppikset herättävät ajoittain kummastelua, kun perusolettamus on yhdessä asumisen merkitsevän avoliittoa. Yhteiskunnassamme on kuitenkin tyyristä elää yksin. Asuinkulujen ja arjen menojen kattaminen kahden tulovirran voimin on helpompaa ja käytännöllisempää. Eräs ystäväni on kiireinen henkilö, joka asuu yhdessä toisen henkilön kanssa. Hän kuvailee tilannetta käytännölliseksi, symbioottiseksi ja taloudelliseksi. Hektisen arjen keskellä ei tarvitse kokea tunnetta, että laiminlyö kämppistä, kun odotukset yhteiselämästä ovat samalla tasolla. Yhdessä kuitenkin voi laittaa ruokaa, jutella ja viettää muutoin aikaa, kun aikataulut sopivat keskenään.
Yhteiskuntamme on muuttunut roimasti. Sinkkuus on yleistynyt ja kulahtaneet stereotypiat vanhapojasta ja -piiasta ovat haalistuneet. Emme maksa enää veroa asuessamme yksin 24-vuotiaana eikä aviottomuus johda ostrakismiin. Mediassa toki vieläkin elätellään kuvaa kissojen kanssa asuvasta sosiaalisesti syrjään jääneestä rouvasta; vanhempien nurkkiin juuttuneesta, kaikin puolin reppanasta peräkammarin pojasta, tai kylmästä uranaisesta, jolla ei ole aikaa perheelle tai kumppanille. Tällaiset mallit esitetään kuin he jäisivät jostakin paitsi tai heidän elämässään olisi jotain väärin. Sinkkuutta tulisi mielestäni käsitellä yksilön vapauden ja arvojen kautta eikä niinkään yhteiskunnallisten oletusten, syntyvyyden turvaamisen ja perinteiden näkökulmasta. Olennaista on keskittyä oman elämän tasapainoon, mielekkyyteen ja hyvinvointiin. Sinkkuelämä voi olla hyvinkin monimuotoista, eikä välttämättä edes tarkoita yksinelämistä, saati sitten yksinäisyyttä. Jos tänä karkauspäivänä minua kosittaisiin, voisin kuitenkin pilke silmäkulmassa marssia kangaskaupoille.
Karkauspäivä antaa meille mahdollisuuden tarkastella näitä kysymyksiä ja perinteitä uudelleen, ja ehkäpä haastaa meitä pohtimaan omia arvojamme ja odotuksiamme elämän eri osa-alueilla. Jokainen meistä kulkee omaa polkuaan, ja jokainen valinta ansaitsee kunnioituksen ja ymmärryksen.
Kalle Laukkanen
1. vuoden sosionomiopiskelija, LAB-ammattikorkeakoulu
MIELI Etelä-Karjalan mielenterveys ry:n ja Miehen mieli -hankkeen harjoittelija
