Miessakit ry:n koordinoimaa Miesten Viikkoa vietetään 6.-12.11.2023. Viikon teemana on Yksinäinen mies. Viikon aikana julkaisemme tekstejä miehistä ja miehenä olemisesta. Viikko päättyy isänpäivään, joka ei ole kaikille vain ilon ja juhlan päivä. Isyydestä ja sen kokemuksesta vaille jäämisestä kirjoittaa Miehen mieli -hankkeen asiantuntija Ville Jalo.

Päivä, jolloin ei taaskaan saa olla isä

Tällä viikolla vietämme isänpäivää, joka on monessa perheessä ja monelle isälle ilon ja juhlan päivä. Isompien lasten kanssa käydään syömässä tai lätkämatsissa. Pienet lapset antavat isälleen päiväkodissa tehdyn, etäisesti lahjaesinettä muistuttavan asian, jota isä kehuu vuolaasti. Lahja siirretään varaston ylähyllylle edellisten vuosien lahjojen sekaan. Niitä ei koskaan heitetä pois, vaan ne kulkevat mukana silloinkin, jos erotaan ja isä muuttaa eri osoitteeseen.

Kaikille isänpäivä ei ole ilon ja juhlan päivä. Moni isä ei saa toteuttaa syystä tai toisesta isyyttään olemalla lapsilleen läsnä niin paljoa kuin toivoisivat. Avioeron kohdatessa lapset jäävät asumaan äidin kanssa huomattavasti useammin. Kun vuoroasumisesta ja tapaamisista sovitaan, osa miehistä hyväksyy kohtalonsa viikonloppuisinä.

Eräs juuri eron kohdannut mies kertoi, että lapset jäävät automaattisesti äidin luokse asumaan, koska lapsille äidit ovat tärkeämpiä kuin isät. Mies kertoi syyksi, että niin myös hänen lapsuudessaan näin oli ollut ja näin asia vain on. Äiti huolehti lapsista ja isä ei ollut paikalla, ainakaan henkisesti. Mies kertoi, että haluaisi kyllä lapset kanssaan asumaan, koska rakastaa heitä niin paljon. Kertomuksen jälkeen jäin pohtimaan kahta asiaa. Omaksuvatko isät oikeasti edelleen tämän kaltaiset rooliodotukset ja ennakkoasenteet isyydestä? Millä tavoilla omat rooliodotukset ja ennakkoasenteet isyydestä näkyvät, kun puhun ammattilaisena iseistä ja isyydestä? Tätä pitää pohtia.

Kuitenkin on varmaa, että lapsille tärkeintä on pysyvä, huolehtiva ja rakastava vanhempi. Ottamatta huomioon sitä kutsuuko vanhempi itseään isäksi, äidiksi tai joksikin muuksi. Lasten hyvinvointi on aina ensisijalla, mutta on tärkeä muistaa, että juuri isyydestä puhuttaessa isyyden tuoma merkityksellisyys ja suhde omaan lapseen parantaa isän kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Isänpäivänä meidän jokaisen on hyvä tarkastella omaa suhtautumistamme isyyteen, muistella oman lapsuutemme isejä ja miehenmalleja, eikä unohdeta niitä miehiä, jotka eivät syystä tai toisesta voi olla isejä.

Ville Jalo

Miessakit ry:n koordinoimaa Miesten Viikkoa vietetään 6.-12.11.2023. Viikon teemana on Yksinäinen mies. Viikon aikana julkaisemme tekstejä miehistä ja miehenä olemisesta. Tänään vuorossa on Miehen mieli -hankkeen asiantuntijana työskentelevän Juho Kuosan ajatuksia miehistä ja eroamisesta.

Miehet ja ero

Ero tulee monelle miehelle yllätyksenä, vaikka kumppani olisi sitä pohtinut jo kauan.  Lopunajan merkit menevät ohi, tai niitä ei osata ottaa vakavasti. Hetkellinen häiriö suhteessa, joka menee aikanaan ohi. Miehet ovat pääsääntöisesti tyytyväisempiä parisuhteisiinsa ja vain 30 prosenttia avioeroista onkin miesten alulle panemia. Ero, oli se yllätys tai ei tuo mukanaan aina erilaiset käytännön järjestelyt. Tällaisessa tilanteessa henkinen kuormitus lisääntyy, joka saattaa näyttäytyä ulospäin lisääntyneenä päihteiden käyttönä, aggressiivisena käytöksenä, osalla taas lamaantumisena ja eristäytymisenä.

Moni tapaamistani miehistä kuvaa hyvinkin vahvoja syyllisyyden ja häpeän tunteita. Peilistä katsoo parisuhteessa epäonnistunut mies. Surkea olento, joka ei pystynyt pitämään kaikkea kasassa. On kuitenkin muistettava, että parisuhde on aina kahden kauppa. Ehkäpä juuri tilanteen yllättävyys laittaa ottamaan vastuuta myös sellaisista asioista, joista ei kuuluisi. Myös matala itsetunto voi vaikuttaa asiaan, eikä riitaisaksi yltynyt ero tilannetta suinkaan helpota. Vaikeassa tilanteessa jäädään herkästi yksin selviytymään, ajatuksena, että näin kuuluukin olla.

Usein kriisin keskellä painiva ihminen on henkisesti ikään kuin autiolla saarella. Tulee tunne, että kukaan ei voi ymmärtää minua ja tilannettani. Ei välttämättä ole kokemusta siitä, että oman tilanteen jakaminen muille voisi lopulta helpottaa oloa. Tunnepuhekin voi olla hyvin vierasta, ei välttämättä löydy sanoja sille miltä juuri nyt tuntuu. On helpompi näyttää tunteensa, joka taas voi hyvinkin saada muut ihmiset ottamaan etäisyyttä. Kaikki ammattilaisetkaan eivät välttämättä osaa suhtautua tähän, vaan mies saatetaan nähdä vaikeana, jopa uhkaavana. Mies tulee herkästi torjutuksi sellaisella hetkellä, kun hän itseasiassa tarvitsisi ymmärrystä osakseen.

Ymmärretyksi tulemisen tarve on ihmiseen sisäänkirjoitettu ja ymmärryksen kautta tunnemme yhteyttä muihin ihmisiin. Mikäli se yhteys katkeaa, tuntee ihminen olonsa hyvin yksinäiseksi. Yksinäisyyden tunne on jokaiselle jossain määrin tuttu ja ohimenevänä harmiton. Aina joskus yksinäisyys kuitenkin haluaisi jäädä pysyvästi ihmisen matkaan. Kriisit ovat hetkiä, jolloin on kaikkein otollisinta liukua yksinäisyyden syliin.  Yksinäisyys vie toimijuuden tunteen pois ihmiseltä ja silloin toiset nähdään ennemmin uhkana kuin mahdollisuuksina. Miehillä on keskimäärin suppeammat sosiaaliset verkostot ja siksi yksinäisyys tunteena korostuu, kun tärkeä ihmissuhde päättyy. Eikä verkoston laajuuskaan yksistään tarkoita sitä, etteikö voisi olla yksinäinen.  Myös parisuhteessa voi olla yksinäinen, jos ei tunne yhteyttä toiseen.

Miehet nostavat toistuvasti puheissaan esiin pelon yksinjäämisestä: ”mitä minä sitten teen, kun olen yksin?” Pelko on niin vahva, että saa sitoutumaan sellaisiinkin suhteisiin, jotka voivat olla jopa haitallisia. Ei haittaa, että on yksinäinen, kunhan ei jää yksin. Muutostilanteissa näkökulma kapeutuu ja ajattelu voi olla hyvin mustavalkoista. Muutostilanteet ovat usein hyvin kaksijakoisia, toisaalta ne pitävän sisällään uhan tunteen, mutta myös mahdollisuuden johonkin hyvään. Eroaminen ei ole kevyt päätös, eikä sen käsittely jälkeenkään ole välttämättä kovin kevyt. Varsinkin kuluttavasta, haitallisesta parisuhteesta lähteminen voi kuitenkin avata oven uusille, terveemmille ihmissuhteille. Eron ei välttämättä tarvitse tarkoittaa alamäkeä kohti yksinäisyyttä.

Elämässä teemme erilaisia valintoja, joiden lopputuloksesta emme etukäteen voi tietää. Avun hakeminen on yksi tällainen valinta, mutta se on myös äärettömän tärkeä taito. Oli kyse yksinäisyydestä tai erosta, on hyvä muistaa, ettet ole yksin. Apua on saatavilla.

Juho Kuosa

Työskentelen MIELI Etelä-Karjalan mielenterveys ry:n Miehen mieli -hankkeessa kriisityöntekijä ja tapaan työssäni eron kohdanneita miehiä niin yksilöinä kuin ryhmänä. Teksti on syntynyt miesten jakamista kokemuksista ja ajatuksista, sekä omista havainnoistani tässä työssä.

Miessakit ry:n koordinoimaa Miesten Viikkoa vietetään 6.-12.11.2023. Viikon teemana on Yksinäinen mies. Viikon aikana julkaisemme tekstejä miehistä ja miehenä olemisesta. Oheisen pohdinnan on kirjoittanut yhdistyksessämme vapaaehtoisena kriisiauttajana toimiva Jukka.

Vapaaehtoisuus on hetkeen pysähtymistä

Suo minulle hetki aikaasi, niin kerron sinulle tarinan omasta vapaaehtoisuudestani. Kaikki lähtee yksinäisyydestä, josta minulla on oma kokemukseni. Läpikävin aikanaan pitkäaikaistyöttömyyden, ja sen tiimoilta syrjään jäämisen. Minä olin elämässäni jumissa, samalla kun maailma ympärilläni jatkoi eteenpäin. Tunsin, että olin unohdettuna siinä hetkessä. Mennyt ahdisti, tulevaa ei ollut. Tämä hetki piti minua otteessaan, ilman että kykenin toimimaan. Miten olla, ja olla olematta samaan aikaan?

Kun tätä kirjoittaessani pohdin yksinäisyyttä, mietin ovatko miehet valtaosaltaan emotionaalisesti yksinäisiä? Miten meille tuputettu ”vahvan miehen malli” kuormittaa meitä? Karrikoidusti esittäen Mies™ selviää yksin, kaataa vaikka pari hehtaaria metsää seuranaan vain tankkaamaton Stihlin saha ja kippurahäntäinen Pystykorva… Onko kyse pelosta; kipeiden ja vaikeiden asioiden ääneen puhuminen saa meidät vaikuttamaan heikoilta, ja sehän ei käy. Pelottaako miestä tunnustaa heikkoutensa? Vai onko kyse siitä, ettei meillä miehillä ole sanastoa pahalle olollemme?

Tiukkaan solmiutunut lankakerä, jota myös elämäkseni kutsuin, alkoi avautumaan kohdatessani työvoimatoimiston ammattilaisen. Tämä hetki oli erilainen, kohtaamisessaan aito. Minua kuunneltiin, minut nähtiin, yhtäkkiä olin jälleen ihminen. En vain numero tilastoissa. Tuon hetken merkityksen olen ymmärtänyt vasta myöhemmin elämässäni. Läsnäolon voimaa ei voi aliarvioida, se pureutuu lopulta läpi paksummankin panssarin.

Pikakelataan vuosia eteenpäin. Elämä on elämää. Riemuineen, vastoinkäymisineen. Mokineen ja onnistumisineen. Lopulta eteen osuu isompi kriisi; sairastumisia, menetyksiä, taloudellisia ongelmia, parisuhdeongelmia. Kaikki tuntuvat kasautuvan yhteen ja samaan hetkeen. Tuntuu, että olen jälleen jumissa. Tämä hetki kasaa päälleni vastoinkäymistä toisen perään. Tunnen että hukun niiden alle enkä saa ilmaa. Miehenä minun pitää jaksaa, miehenä minun tulee ratkoa ongelmat. Mies syö rautaa ja ulostaa kettinkiä, menee vaikka läpi harmaan kiven, mutta perkele vieköön mies ei itke… Mutta minä itkin. En osannut kaikkea sitä myräkkää sisälläni sanoittaa, mutta onneksi kykenin itkemään. Se oli paineventtiilini.

Lopulta pääsin psykoterapiaan. Tuon hetken myötä sisälläni lähti avautumaan jotain, mikä oli sisälle suljettuna vuosia. Kolmen vuoden ajan puhuin, puhuin ja puhuin. Tein hyviä ratkaisuja, tein vääriä ratkaisuja, opin itsestäni. Terapeutti kohtasi minut, ja lopulta minä uskalsin kohdata itseni; elämäni merkittävin tutustuminen. Kun nyt pohdin, miten tuolloin olin valmis vastaanottamaan apua ja tukea, vaikutti siihen muutama tekijä. Ensinnäkin sain terapiassa kohdata itseni omilla ehdoillani, omaan tahtiini. Toiseksi rakensin itselleni sanastoa, jolla ilmaista tunteitani. Omasta mieleni sisäisestä prosessista tuli ikään kuin rakennusprojekti; työkalut, materiaalit, rakennuspiirustukset, aikataulu. Rakensin konkretian, jonka kautta lähdin pureutumaan itseeni. Kyseenalaistin sitä mallia, johon minut oli kasvatettu, ja rakensin omaa miehen malliani. Saan olla heikko, ja se tekee minusta vahvan.

Olemme tarinassani nykyhetkessä. Työni ohessa opiskelen sosionomiksi, ja opintojen tiimoilta sain kuulla, että MIELI Etelä-Karjalan mielenterveys ry järjestää tukijoiden ja kriisiauttajien peruskoulutuksen miehille. Hetken mielijohteesta ilmoittaudun koulutukseen, koska koin että tämä hetki on siihen oikea. Riittävä matka on kuljettu, vaikkakin tarina itsessään on vasta puolivälissä. Olen oppinut ymmärtämään kohtaamisen tärkeyden, aidon läsnäolon merkityksen. Jokainen kohtaamme elämän yksilöllisesti, ymmärtäen ja sanoittaen sitä omista lähtökohdistamme. Ja jokainen meistä on riittävän arvokas tullakseen aidosti kohdatuksi. Olen oman vapaaehtoisurani alkutaipaleella, mutta tunnistan jo, että vapaaehtoisuus on minulle vapautta olla oma itseni. Mahdollisuutta elää arvojeni mukaisesti. Kohdata toisia ihmisiä, pysähtyä aidosti hetkeksi heidän kohdallaan, tarjota sitä aidon kohtaamisen voimakasta kokemusta joka aikanaan auttoi minua.

– Vapaaehtoinen kriisiauttaja Jukka

Miessakit ry:n koordinoimaa Miesten Viikkoa vietetään 6.-12.11.2023. Viikon teemana on Yksinäinen mies. Viikon aikana julkaisemme tekstejä miehistä ja miehenä olemisesta. Viikon ensimmäisen tekstin on kirjoittanut MIELI Etelä-Karjalan mielenterveys ry:n kunniapuheenjohtaja, rumpali-rovasti, perheneuvoja ja kirjailija Matti J. Kuronen.

POTTUILEVA PESUKONE JA MUITA MURHEITA

Leskien tukitoiminnan ryhmässä kysyin, missä suru näkyy. Kaikkien surullisten fraasien keskelle pulahti ikämiehen oivallus:” Pesukone rupesi pottuilemaan.” Pyysin selvennystä ja se vei keskelle leskimiehen yksinäisyyttä:” Ennen pesukone toimi hyvin. Kun heitin likaiset vaatteet kellarin rappuihin, toimitti pesukone ne silitettynä kaappiin, mutta vaimon kuoleman jälkeen ne jäävät siihen portaikkoon.”  Elettyäni puoli vuotta leskimiehen elämää allekirjoitan kohtalotoverini kokemuksen. Huolto ei pelaa ja minä pelaan kaukalossa, missä vastapuoli ei ilmesty jäälle. Katsomossa yleisö kyllä taputtaa ja siellä istuu innokkaita faneja ja kattilanpaikkaajia jakamassa myötätuntoa ja neuvoja.  Ymmärrän hyvin Jean Sibeliusta, joka kirjoitti Berliinistä sata vuotta sitten Ainolleen: ”Lupaa, ettet kuole ennen minua”. Leskeksi jääminen muuttaa miehen elämänkertaa. Hän pelkää –ja toivoo- kuolevansa ennen kumppaniaan ja on kuollessaan huolissaan siitä, miten puoliso ja muu perikunta selviää. Minäkin esittelin jo vuosia rehumestarini Tellen leskiruustinnana.

Puolison kuolema on miehelle tutkitusti kriisi. Tri Heikki Roilaksen väitöstutkimuksen mukaan veteraanien eliniän odote vaimon kuoleman jälkeen laskee keskimäärin kuudella vuodella, ellei hän muutaman vuoden aikana saa korjaussarjaa. Yleensäkin puolison kuolema lisää miehen riskiä sairastua niin somaattisesti kuin mentaalisesti, alkoholisoitua tai altistua onnettomuuksille, joihin tutkimuksissa luetaan myös  itsemurha tai ainakin sen yritys. Jokainen suree  omalla aikataulullaan ja päätyy parhaassa tapauksessa jalostamaan kipeimmän surun helläksi ikäväksi, jonka muistot puhkaisevat ja tekevät yksi kerrallaan kipeää.

Oman kokemukseni, tutkimusten, Leskien tukitoiminnassa ja Tuonen Tuvassa oppimani perusteella tiivistän mieslesken perimmäisen kokemuksen yksinäisyydeksi. Sen kohtaamisessa meillä on kaksi haastetta. Me suremme – ja rakastamme – tekemällä. Toinen liittyy siihen. että miehiin on aiheetta lyöty Ei puhu eikä pussaa-leima.

Todellisuudessa jätkät ovat täynnä puhetta, mutta se ei purkaudu vain paskanpuhumisena Esson baarissa tai torin kahvikojulla. Se on niissäkin avoin mahdollisuus, jos vain joku alkaisi yllättäen puhua totta yksinäisyydestään ja surustaan. Saattaa tapahtua se ihme, joka lukee Kauhavan ilmasotakoulusta saamassani kynässä: Parves on paree lentää.

Matti J Kuronen