Joulu tulla jolkottaa, mutta askeleet kauppakeskusten käytävillä kiihtyvät entisestään. Ensimmäiset joulukonvehtitornit ilmestyivät kauppojen hyllyille jo kaksi kuukautta sitten ja postilaatikko on pursunnut tasaiseen tahtiin kuvastoja kaikesta siitä, mitä ilman joulu ei tule.
Vai tuleeko sittenkin?
Jouluun jos mihin liittyy valtava määrä odotuksia. Satumainen kiiltokuvajoulu, jossa kauniisti puetut ihmiset istuvat sulassa sovussa herkkuja pursuilevan joulupöydän ääressä on ihanne, johon harva yltää. Loppuvuoden stressikertymä, kilometrin pituinen tehtävälista ja samaan tilaan pakkautuneet perheenjäsenet ovat räjähdysherkkä yhdistelmä. Kun soppaan lisätään vielä se, ettei omista odotuksista kerrota muille vaan oletetaan, että kaikki osaavat lukea toistensa tarpeita pelkästä kulmakarvan asennosta, ei pettymyksiltä voi välttyä.
Asetelmallisesta somekuvasta rajautuu ulos hän, joka itkee yksin keittiössä.
Perinteet ovat ihana asia, silloin kun niiden noudattamisesta aidosti nauttii. Perinteet, joihin tarraudutaan hampaat irvessä vain siksi että näin on aina tehty tai koska Alma-täti pahoittaa muuten mielensä, joutaisivat romukoppaan. Mitä jos vaihtaisi perinteen toiseen tai jättäisi väliin, antaisi vain olla? Tapahtuisiko muka oikeasti jotain pahaa? Sillä niin Alma-tädin kuin muidenkin aikuisten ihmisten tulisi oppia sietämään pettymyksiä ja ymmärtää, että maailma muuttuu ja perinteet sen mukana.
Hyvin usein on niinkin, että asiat ovat vain omassa päässä. Kukaan ei oikeasti ole vaatinut eikä pyytänyt: meille syötetty kuva täydellisestä joulusta ja täydellisestä elämästä on vain niin vahva, että se vie meidät mukanaan.
Ajattelen, että paitsi joulunvietossa, myös elämässä ylipäänsä on hyvä kyseenalaistaa oikeastaan kaikki säännöllisin väliajoin. Muuten jää helposti kiinni asioihin, jotka imevät sielun kuiviin ja vievät ilon mennessään niin joulusta kuin elämästäkin. Elänkö siten kuin haluan, näkyvätkö elämässäni ne asiat jotka ovat minulle tärkeitä? Olenko elämässäni ratin takana vai keikunko vain apukuskin paikalla?
Elänkö aidosti hyvää elämää, vai yritänkö vain toteuttaa jonkun muun ajatusta hyvästä elämästä?
Kun uskaltaa kysyä itseltään isoja kysymyksiä, voi löytää vastauksen siihenkin, millainen se oma, täydellinen joulu ihan oikeasti on. Kuvastojen kanssa sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä. Joulu on antamisen aikaa ja ihmisinä velvollisuutemme on pitää huolta toisistamme. Mutta on hyvä muistaa, että oman mielen hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeämpää kuin toisten ihmisten loputon miellyttäminen.
Tuleehan aakkosissakin mielenterveys ennen rosollia.
Toivotan kaikille rauhaisaa ja omannäköistä joulua sekä parempaa uutta vuotta 2022!
Minna Mänttäri
YHES-hankekoordinaattori
MIELI Etelä-Karjalan mielenterveys ry
