Mikä on sinun mielitekosi?
Tänä vuonna MIELI Kainuun mielenterveys ry viettää 30-vuotisjuhlaansa! Kolmen vuosikymmenen ajan olemme tehneet työtä mielenterveyden hyväksi – pieniä ja suuria mielitekoja, jotka ovat auttaneet ihmisiä kriiseissä, tukeneet vaikeina aikoina ja vahvistaneet yhteisömme hyvinvointia. Nyt haluamme kuulla sinulta: mikä on sinun mielitekosi?
Haluamme kannustaa jokaista pysähtymään mielenterveyden äärelle ja toimimaan sen puolesta. Kerro, mikä on sinun mielitekosi, ja jaa se somessa tunnisteella #mielitekoja. Haastamme sinut myös tukemaan työtämme – lahjoittamalla, lähtemällä vapaaehtoiseksi tai edistämällä mielenterveyttä omassa arjessasi.
Jokainen teko, pienikin, vie meitä kohti parempaa mielenterveyden laumasuojaa. Yhdessä voimme rakentaa Kainuusta hyvän mielen maakunnan – ottamalla vastuuta itsestämme, tukemalla ympärillämme olevia ja välittämällä toisistamme.
Mielenterveys koskettaa meistä jokaista. Ajoissa saatu apu voi olla ratkaisevaa, kun elämä koettelee. Jo 30 vuoden ajan MIELI Kainuun mielenterveys ry on tarjonnut kriisiapua, kehittänyt vapaaehtoistyötä ja edistänyt mielenterveyttä Kainuussa. Nyt haastamme sinut mukaan #mielitekoja-kampanjaamme – lahjoita ja tee mieliteko mielenterveyden hyväksi!
Haastamme sinut lahjoittamaan!
MobilePay: 17495
Tilinumero: FI92 5760 0320 2047 94 (viesti: Pienkeräys)
Kaikki pienkeräyksen tuotot käytetään MIELI Kainuun mielenterveys ry:n toiminnan tukemiseen. Varat ohjataan erityisesti kriisiauttamiseen, vapaaehtoistyön kehittämiseen ja koulutustoiminnan jalkauttamiseen. Jokainen euro tuo apua niille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Kerro myös, mikä on sinun mielitekosi, ja jaa se somessa tunnisteella #mielitekoja. Yhdessä voimme rakentaa Kainuusta hyvän mielen maakunnan, jossa ketään ei jätetä yksin.
Pienkeräysnumero: RA/2024/1361
Keräyksen järjestäjä: MIELI Kainuun mielenterveys ry (Y-tunnus: 1753219-3)
Kiitos tuestasi – jokainen lahjoitus on askel kohti parempaa mielenterveyttä!
MIELI Kainuun mielenterveys ry on Kainuussa toimiva MIELI Suomen Mielenterveys ry:n paikallinen jäsenyhdistys. Tavoitteenamme on edistää mielenterveyttä ja toteuttaa ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä. Tarjoamme monipuolista toimintaa kuten koulutuksia sekä ryhmä-, tukihenkilö- ja vapaaehtoistoimintaa. Seuran toiminta on maksutonta.
Yhdistyksemme auttaa, kun
- tarvitset ohjausta, neuvontaa ja apua
- kaipaat keskustelua, kuuntelemista ja rinnalla kulkemista
- haluat mukaan vertaistukitoimintaan
- kaipaat virkistystoimintaa
- tahdot tehdä vapaaehtoistyötä
MIELI Kainuun mielenterveys ry:n alaisuudessa toimii MIELI Kriisikeskus Kainuu Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen rahoituksella (STEA). MIELI kriisikeskus Kainuun toimintaa rahoittaa lisäksi Kainuun hyvinvointialue.
MIELI Kriisikeskus Kainuu
MIELI Kriisikeskus Kainuu tarjoaa tukea haastavassa elämäntilanteessa tai kriisissä, jolloin omat selviytymiskeinot ja voimavarat eivät riitä. Kriisikeskukseen voit ottaa halutessasi yhteyttä nimettömänä. Apu on maksutonta, eikä lähetettä tarvita.
Ajanvaraus
- Sähköinen ajanvarauskalenteri
- Puhelimitse ma-to kello 10-13.00 puh. 044 782 6030
- Tekstiviestillä, WhatsApp-viestillä tai viesti puhelinvastaajaan
- Varaa aika puhelimitse jos:
-
- haluat varata ajan anonyymisti
- jos tarvitset käynnille tulkin
- jos et tiedä onko kriisikeskus oikea paikka asiallesi
- jos kaikki nettikalenterin ajat ovat täynnä
- jos vastaanotolle on tulossa enemmän kuin yksi henkilö (esim. pariskunta)
-
- sähköpostilla toimisto[at]mielikainuu[piste] fi
- Aukioloajat: ma-to kello 9-16 sekä pe kello 9-15 ja muina aikoina sovitusti.
Tukea ja apua vaikeissa elämäntilanteissa
MIELI Kainuun mielenterveys ry:ssä monipuolista toimintaa
MIELI Kainuun mielenterveys ry edistää mielenterveyttä ja toteuttaa ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä. Yhdistys tarjoaa monipuolista toimintaa kuten koulutuksia sekä ryhmä-, tukihenkilö- ja vapaaehtoistoimintaa. Toiminta on maksutonta. Tervetuloa joukkoon!
Tule mukaan!
MIELI Kainuun mielenterveys ry:n yhdistystoiminnan jäsenenä pääset kehittämään toimintaa, suunnittelemaan ja järjestämään tapahtumia, jakamaan mielen hyvinvoinnin osaamista, viestimään, valokuvaamaan tai vaikuttamaan paikkakuntasi päättäjiin erilaisten kampanjoiden kautta.
Osallistu toimintaan vapaaehtoisena tai yhdistyksen jäsenenä:
Tule vapaaehtoiseksi
Liity jäseneksi
Tilaa uutiskirje: toimisto[at]mielikainuu[piste] fi