Tule mukaan!
Marko on ollut 3 vuotta Lohjan seudun mielenterveysseuran vapaaehtoisena. Hän on hallituksessa sekä tukikoirakkotoiminnassa mukana.
Tästä saa mielekästä tekemistä itselle ja koiralle sekä hyvän olon tunne saadessaan auttaa muita, sanoo Marko.
Markon koira Suski on tukikoirana.
Vapaaehtoistyö on kivaa hommaa ja yhteiset vapaaehtoisille tarkoitetut virkistys sekä koulutustapahtumat virkistävät omaa mieltä! Sekä toisten vapaaehtoisten tapaaminen, tuumaa meidän Vuoden 2017 Tukihenkilö Sirpa.
Tule vapaaehtoiseksi tai seuramme jäseneksi!
Hyvän mielen kokemukset sanoo Markku kun on ollut vapaaehtoisena kriisipipuhelin vastaajana io parisen vuotta.
Kiinnostaako vapaaehtoistyö kriisipuhelimessa ?
Lohjan seudun mielenterveyseurassa alkaa tukihenkilökoulutus maaliskuussa!
Tule Hyvän Mielen Tukijaksi tai Kriisiauttajaksi
Voit toimia kasvokkain, kriisipuhelimessa tai ryhmissä. Oman elämäsi tulee olla tasapainossa ja haluat olla kuuntelijana.
Saat iloa auttamisesta ja kehityt ihmisenä. Tarjoamme tukihenkilökoulutuksen, työnohjauksen ja virkistystoimintaa.
Seija Hyvän Mielen Kippari.
Tule yhdistystoiminnan aktiiviksi. Toimit hallituksen tai työryhmän jäsenenä, puheenjohtajana, sihteerinä, talous- tai vaikkapa jäsenvastaavana.
Olet kehittämässä toimintaa ja lisäämässä hyvää mieltä. Opit uutta, saat mahdollisuuden vaikuttaa ja hyödyntää osaamistasi.
Seija on ollut mukana toiminassa hallituksessa sekä kriisipuhelimessa n.5 vuotta. Nyt puheenjohtajan pestissä!
Auttaminen on veressä sanoo Seija sekä eläkeläisenä saa mukavaa tekemistä.
Moikka, olen Heidi ja valmistuin juuri Hyvän mielen tukijaksi. Aloitan kohta oman yksilötukisuhteen asiakkaan kanssa, odotan sitä innolla.
Voin vaikuttaa Lohjalla tuoden valoa muiden elämään. Tule Sinäkin!