Vapaaehtoistyön verkkoteema kertoo henkilökohtaisena tukihenkilönä ja ryhmänohjaajana toimivista vapaaehtoisista. Mielenterveysseuran vapaaehtoisia työskentelee auttajina ja tukijoina myös kriisipuhelimessa, verkossa.
Hilkka Vasenius (vas.) tekee vapaaehtoistyötä Karoliina Enqvistin tukihenkilönä.
Keskiviikkona 5. joulukuuta vietetään Kansainvälistä Vapaaehtoisten päivää. Kansainvälistä vapaaehtoisten päivää on vietetty vuodesta 1985. Suomessa päivän viettoa koordinoi Kansalaisareena. Mielenterveysseuran vapaaehtoisten kuvia ja tarinoita julkaistaan somessa hashtageilla #vapaaehtoistenpäivä ja #HyvääMieltä
TAIDE JA HUUMORI YHDISTÄVÄT TUKIHENKILÖN JA TUETTAVAN MAAILMAT
Vantaalainen Hilkka Vasenius on Karoliina Enqvistin henkilökohtainen tukihenkilö. Sukulaissielujen välille syntyi ensimmäisellä kohtaamisella sanaton yhteisymmärrys.
RYHMÄÄ OHJAAVA VAPAAEHTOINEN TARVITSEE TAITOA KUUNNELLA JA OLLA LÄSNÄ
Turussa kokoontunutta odottavien äitien ryhmää veti kaksi Mielenterveysseuran vapaaehtoista, Eija Heinonen ja Sara Blomberg. Osallistujien tunteet olivat ryhmässä vahvasti esillä, ja ohjaajilta tarvittiin kykyä ottaa niitä vastaan.
VAPAAEHTOISTYÖN KOULUTUS JA TYÖNOHJAUS VÄHENTÄVÄT MYÖTÄTUNTOUUPUMUKSEN RISKIÄ
Tukihenkilölle voi olla raskasta nähdä toisen ihmisen vaikea elämäntilanne ja ongelmat. Altistumista myötätuntouupumukselle on kuitenkin mahdollista ehkäistä, sanoo Liisa Nieminen Mielenterveysseurasta.