Lapsen surun kohtaaminen
Suru koskettaa meitä kaikkia. Meille jokaiselle aikuiselle tulee vastaan tilanne, jossa kohtaamme läheisensä menettäneen lapsen. Useimmiten lapsi on menettänyt isovanhemman tai jonkun muun iäkkäämmän läheisen. Toisinaan lapsi saattaa menettää läheisensä yllättäen ja odottamattomasti. Lapsi saattaa menettää vanhempansa, sisaruksensa tai jonkun muun ikävuosiltaan nuoremman läheisen. Oli kyseessä sitten odotettu tai äkillinen kuolema, nostattaa tilanne lapsessa ja häntä kohtaavissa aikuisissa vahvoja tunteita. Tuolloin aikuiset jäävät usein pohtimaan miten heidän pitäisi suhtautua pienen ihmisen suureen suruun. Tuolloin mietimme usein mikä tukisi ja mikä auttaisi lasta.
Lapselle kannattaa kertoa surusta totuuden mukaisesti ja ikätasoisesti. Lapsen maailma on konkreettinen, eikä kauniit sanat viimeisestä matkasta avaa totuutta lapselle. Kielikuvat saattavat (helpottamisen sijaan) luoda lapselle pelottavia mielikuvia, jotka vaikuttavat surun käsittelyyn haitallisella tavalla. Pysy siis selkeissä tosiasioissa ja vältä ”maalailemasta” lapsellesi satukuvia.
Lapsen tasoisella ja oikeallakin tavalla kerrottu suru-uutinen ei suojaa häntä raskailta tunteilta. Vaikka kyseessä olisi odotettu tapahtuma, on todennäköistä, että tieto kuolemasta järkyttää lapsen turvallisuuden tunnetta ja todennäköisesti hänen läheisyyden tarpeensa kasvaa. Aikuisen tehtävä on tuolloin ottaa lapsen tunne sellaisenaan vastaan, osoittaen hänelle samalla fyysistä ja sanallista hellyyttä.
Hellyyden lisäksi surevaa lasta tulisi rohkaista puhumaan asiasta, vastaamalla hänen kysymyksiinsä aina uudelleen ja uudelleen. Ajoittain keskustelu saattaa johtaa kysymyksiin, joihin sinulla aikuisena ei ole välttämättä vastausta. Sano sekin lapselle ääneen. Oikeaa vastausta tärkeämpää on, että lapselle tulee tunne, ettei hän ole yksin surunsa kanssa ja hän voi koska vain puhua siitä kanssasi.
Vaikka meillä olisi kuinka hyvät neuvot tahansa ei lapsen surun kohtaaminen ole helppo asia. Joskus se nostattaa itsellämme niin vahvoja tunteita, että pyrimme kohtaamisen sijaan torjumaan lapsen tunteen. Tällaisia tapoja ovat esimerkiksi pyrkimykset korvata surun tunne ilolla, esimerkiksi jonkin tavaran tai toiminnan kautta. Vaihtoehtoisesti saatamme pyrkiä pitämään lapsen kiireisenä, jotta hän ei muistaisi surua tai toteamme lapselle: ”Älä sure, nyt hänellä on hyvä olla.”. Yksikään näistä tavoista ei kuitenkaan edistä surun käsittelyä tai sen kanssa elämistä, vaan kieltävät lapselta surun käsittelyn ja eheytymisen.
Kiteytetysti voimme todeta, että lapsen mielenterveyden ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta olisi tärkeää a) kohdata lapsen tunne aitona, b) tukea häntä sen käsittelyssä ja c) rohkaista häntä ilmaisemaan surua ja muistelemaan läheistään. Olisi tärkeää myös huomioida, että lapsen suru on aaltoilevaa ja antaa sille tilaa vielä pitkänkin ajan päästä.
Kaikessa karuudessaan suru on normaali elämään kuuluva tunne. Oman suhtautumisesi kautta annat lapselle luvan surra ja käsitellä tunteitaan. Tunteiden käsittelyn myötä tuet hänen hyvinvointiaan ja vahvistat hänen tunnetaitojaan.
Bloggarimme Anu Tikka toimii valmentajana ja kouluttajana hyvinvointialalla. Anun erityisosaaminen on psykososiaalinen, emotionaalinen ja neuropsykiatrinen valmentaminen.
Koulutukseltaan Au on mm. Sosionomi YAMK, Neuropsykiatrinen valmentaja, Yhteisöpedagogi, Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja. Lisäksi hänellä on vankka kokemus perhehoitajuudesta ja useita menetelmäkoulutuksia tunnetaitojen, stressinhallinnan ja masennuksen ennaltaehkäisyyn
RatkaisunAvain oy – p. 044 2313233 – www.ratkaisunavain.fi – Facebook: Anu Tikka RatkaisunAvain oy
