VAIKUTAMME YHDESSÄ
MIELI ry julkaisi vuoden 2022 lopulla Nuorten hyvinvointiohjelman. Tavoitteena on saada se hallitusohjelmaan, jonka Suomen uusi hallitus tekee eduskuntavaalien jälkeen.
Nuoruus on tärkeä elämänvaihe, jolle on oltava aikaa. Emme voi vaatia nuorilta kohtuuttomia. Kaikessa poliittisessa päätöksenteossa on huomioitava nuorten ikätaso ja kehitysvaihe.
Suorituspaineiden kasaamisen sijaan yhteiskuntamme on turvattava nuorelle ihmisarvoisen elämän edellytykset, tuettava hyvinvoinnin rakentumisessa sekä kannustettava nuorta uteliaisuuteen, itsensä etsimiseen ja nuoruudesta nauttimiseen sekä autettava ajoissa.
Kahdeksan teema-aluetta
Nuorten pahoinvoinnin juurisyihin on puututtava. MIELI Suomen Mielenterveys ry on 142 järjestön yhteistyöllä tunnistanut ne toimenpidealueet, jotka ovat keskeisiä, kun rakennetaan nuorelle turvallisempaa arkea ja hyvinvointia.
Ohjelma koostuu kahdeksasta teemasta, jotka kiinnittyvät koulutusjärjestelmään, aikuisiin kasvuympäristöissä, arkeen, kestävään kehitykseen, sosiaali- ja terveysjärjestelmään, työelämään, yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen ja yhdenvertaisuuteen sekä nuoriin vaikuttajina. Ohjelmassa on yhteensä yli 70 toimenpidettä 13–28-vuotiaiden nuorten hyvinvoinnin ja mielenterveyden vahvistamiseksi.
Nuorten mielenterveyden tulee olla seuraavan hallituskauden kärkitavoitteita. MIELI ry:stä korostetaan, että ohjelma vaikuttaa nuorten pahoinvoinnin juurisyihin, kun se saadaan maamme hallitusohjelmaan ja kaikki hallinnonalat kiinnittyvät siihen.
Ohjelmalle tarvitaan valtioneuvostossa selkeä koordinaatiorakenne pääministerin alaisuuteen. Ohjelmalle on määriteltävä selkeät tavoitteet, toimenpiteet, vastuut, roolit, resurssit, seuranta ja arviointi – ja niin, että toimeenpano yltää nuoreen ja hänen kasvuympäristöihinsä. Ohjelman on myös kannustettava ja tuettava hyvinvointialueita ja kuntia vahvistamaan nuorten mielenterveyttä.
Vaikuta ja viesti päättäjälle
- Äänestä eduskuntavaaleissa ehdokasta, joka lupaa vahvistaa mielenterveyttä.
- Vakuuta päättäjä, että nuorten pahoinvoinnin juurisyihin on paneuduttava isosti yhteistyöllä. Nuorten hyvinvointi on syytä sisällyttää hallitusohjelmaan omana teemakokonaisuutenaan.
- Poimi ohjelmasta sinulle läheisin teema ja kerro päättäjälle kokemus/anonyymi tarina nuoren elämästä ja miten pahoinvointiin pitää ja voi konkreettisesti puuttua ajoissa.
Tutustu Nuorten hyvinvointiohjelmaan, se löytyy suomeksi ja ruotsiksi MIELI ry:n verkkosivuilta.
MIELI-yhteisöllä eduskuntavaaleihin liittyvä kampanja
Ensi hallituskaudella ratkaistaan Suomen mielenterveyden suunta. Suomessa on poikkeusajan jälkeen mielenterveyskriisi. Kriisin ratkaiseminen vaatii vaikuttamista.
Oikeilla päätöksillä mielenterveyden suunta on käännettävissä positiiviseksi. Investoinnit mielenterveyden vahvistamiseen maksavat itsensä takaisin moninkertaisesti.
Mielenterveyden nostaminen vaalikeskusteluihin ei tapahdu itsestään. Se vaatii aktiivista toimintaa ja yhteisten viestien toistamista koko maassa. Osallistuthan yhteiseen työhömme.
Mielenterveys kiinnittyy talouteen ja turvallisuuteen
Huhtikuun alun eduskuntavaalien isojen teemojen odotetaan olevan talous ja turvallisuus. Mielenterveys kiinnittyy näistä molempiin:
- Mielenterveyden häiriöt maksavat Suomelle vähintään 11 miljardia euroa joka vuosi. Mielenterveyden haasteet ovat suurin työelämästä syrjäyttäjä. Kustannukset on saatava kääntymään laskuun.
- Katse on käännettävä mielenterveyden edistämiseen sekä mielenterveysongelmien syihin ja niiden ennaltaehkäisemiseen.
- Mielenterveysongelmat ovat vakava uhka nuorten tulevaisuuden toiminta- ja työkyvylle. Nuorten hyvinvointiin investoiminen on välttämätöntä.
- Työllisyysasteen nostaminen ei onnistu, ellei mielenterveyden haasteisiin vastata nykyistä tehokkaammin ja oikea-aikaisemmin.
- Väestön hyvä mielenterveys on kriisinkestävyyden ja sisäisen turvallisuuden välttämätön edellytys.
Tutustu:
MIELI ry:n eduskuntavaalitavoitteet
Mielenterveys eduskuntavaaleissa 2023: mieli.fi/vaalit2023
MIELI-yhteisön eduskuntavaaleihin liittyvä vaikuttamiskampanja käynnistyy tammikuussa ja jatkuu vaaleihin asti.
#mielenterveys ja #vaalit2023