MIELENTERVEYSVIESTINTÄ
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS tarjoaa mielenterveystietoa korkeakouluyhteisöille ja opiskelija-aktiiveille. YTHS:n psykologit ovat vieneet viestiä eteenpäin Mielenterveyden ensiapu -koulutusten välityksellä.
Etäkoulutuksiin on osallistunut kolmisenkymmentä psykologia noin 20 YTHS:n palvelupisteestä eri puolilla Suomea.
”Suurin anti psykologille on, että koulutuksista saa valmiin paketin, jota voi saman tien lähteä viemään suuremmalle joukolle. Pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan”, sanoo psykologi Helen Fagerholm.
Lue Ellen Tuomaalan kirjoittama artikkeli MIELI ry:n sivustolta.
Vuonna 2022 YTHS ohjasi valtakunnallisesti korkeakouluille noin 80 Mielenterveyden ensiapu -koulutusta. Mielenterveyden ensiapu -koulutukset koettiin hyödyllisiksi ja yhteistyö antoisaksi molemmin puolin. Samalla YTHS:n psykologit tulivat tutummaksi korkeakoulujen henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa.
Kiinnostuitko itsekin Mielenterveyden ensiapu -koulutuksesta?
Mielenterveyden ensiapu kursseilla vahvistetaan mielenterveystietoja– ja taitoja kansalaistaitoina.
Koulutuksia järjestetään sekä läsnä olevina että verkkokoulutuksina ympäri Suomea. Koulutusten kesto on 14 tuntia.
Peruskoulutuksen jälkeen on mahdollista hakea ohjaajakoulutukseen.
Tutustu Mielenterveyden ensiapu koulutuksiin MIELI ry:n sivustolla.