”Rasismin kohteeksi joutuminen aiheuttaa ihmiselle henkistä kipua, jonka hän voi kokea monenlaisina vaikeasti kohdattavina tunteina. Seurauksena voi olla vakavakin henkisen tasapainon ja hyvinvoinnin järkkyminen”, sanoo MIELI henkilöjäsenet ry:n puheenjohtaja, psykiatri Reijo Laitinen.
Rasismi on tiiviisti sanoen ihmisen toiseuttamista, arvottamista eri kategoriaan kuin itse kuvittelee olevansa. Se estää monin tavoin yhdenvertaisuuden. Rasismi rapauttaa luottamusta ja turvallisuutta ihmisten kesken ja yhteiskunnassa.
”Vaikka ihminen kieltäisi olevansa rasisti, kieltäminen ei kerro koko totuutta. Aina ei pidä uskoa, mitä toinen puhuu. On pohdittava, miten aidosti hän ilmaisee itseään ja mitä syvimmiltään viestii. Suojautuuko hän joltain, jota ei voi sanoa ääneen?”
Rasismin ehkäisyssä tiedon hankkiminen ja jakaminen on olennaista. Kun tutkitaan suuria joukkoja, avautuu rasismista näkökohtia, joita yksilö voi vain aavistella. Mahdollisuutta rasismiin on tunnistettava kaikissa sen piilevissä muodoissa.
”On tärkeää, että jokainen meistä on valmis näkemään rasismia myös omassa käyttäytymisessään. Kukaan meistä ei ole rasismista vapaalla vyöhykkeellä. Jokaisella meistä on alttius toiseuttaa muita.”
Rasismin kitkeminen pois yhteiskunnasta on ehkäisevää mielenterveystyötä, puhutaanpa sitten rakenteellisen rasismin tunnistamisesta ja vähentämisestä tai vaikuttamisesta yksilötasolla rasistisiin asenteisiin ja ajatuksiin sekä rasistiseen käyttäytymiseen.
MIELI henkilöjäsenet ry:n tiedote 24.8.2023.