”Pitäisi puhua nykyistä enemmän kohtaamisista ja hyvän huomaamisesta”, sanoo varhaiskasvatuksen asiantuntija, usean päiväkodin johtaja Marja-Leena Kasurinen.
Mitä mielen päällä
Mielen päällä on kiitollisuus pääsiäislomasta, läheisistä, rakkaudesta, auringonvalosta ja ystävistä – kiitollisuus elämästä.
Mistä pitäisi puhua
Pitäisi puhua ratkaisukeskeisesti ja monen tahon voimalla lasten ja nuorten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisystä, niiden tunnistamisesta ja hoitomenetelmistä.
Lasten ja perheiden lisääntynyt pahoinvointi näkyy varhaiskasvatuksen arjessa. Korona-aika, sen jälkiseuraukset ja taloudelliset vaikeudet ovat vähentäneet perheiden jaksamista, mikä on vaikuttanut lasten elämään. Perheitä pitäisi tukea enemmän. On lainsäädännöllinen ja koulutuspoliittinen asia, että ei leikata lasten ja nuorten hyvinvoinnista.
Lasten ja perheiden haasteet lisäävät varhaiskasvattajien työn määrää ja kuormittavuutta, jos ei samalla lisätä resursseja.
Tärkeää olisi myös puhua mielenterveysongelmien yhteydestä työkykyyn. Viime vuosien kriisit näkyvät työntekijöiden hyvinvoinnissa, mielenterveydessä ja poissaolojen lisääntymisenä. Lasten ja perheiden haasteet lisäävät varhaiskasvattajien työn määrää ja kuormittavuutta, jos ei samalla lisätä resursseja.
Inkluusio on hieno ajatus, että jokainen saa paikan lähipäiväkodista, mutta samalla pitää tarkastella, miten se resursoidaan. Resurssien riittävyys on tässä avainkysymys.
Pitäisi puhua nykyistä enemmän kohtaamisista ja hyvän huomaamisesta.
Pienelläkin kohtaamisella on suuri merkitys sille, että jaksaa paremmin. Kun vanhempi tulee kohdatuksi, myös lapset voivat paremmin. Lapsen ja perheen hyvän huomaamisella voidaan tukea paremmin lapsen kasvamista ja oppimista.
Taustasi
Olen varhaiskasvatusalan asiantuntija. Olen työskennellyt pitkään erilaisissa kehittämis- ja johtotehtävissä.
Työnantajiani ovat olleet sekä kunta että yksityinen palveluntuottaja. Tällä hetkellä työskentelen useamman päiväkodin päiväkodinjohtajana kuntapuolella.
Vapaa-ajallani toimimme puolisoni kanssa Mennään Eteenpäin -parisuhdetyössä muun muassa puhujaparina. Kun kohtaa itsensä, voi paremmin kohdata myös toisen ja rakastaa.
Siinäkin työssä on vain voitettavaa. Parisuhdetyö on opettanut minua ja puolisoani paljon ja kasvattanut ihmisenä. Kun kohtaa itsensä, voi paremmin kohdata myös toisen ja rakastaa. Tämä heijastuu kaikkeen elämässä.
Mielenterveyttä voi vahvistaa
Jokaisen meidän pitäisi voida oivaltaa, mitä on mielen hyvinvoinnin omahoito ja huolto.
Harrasta ja tee mielekkäitä asioita, ylläpidä ystävyyssuhteita, vahvista myönteistä minäkuvaa, kohtaa tunteesi ja puhu niistä, rakasta, ota vastaan rakkautta, keskity hyvään, huomaa hyvä.
Kiitollisuuspäiväkirja on hyvä keino huomata hyvät asiat elämässä.
Kriisit kuuluvat elämään
Kriiseistä voi selvitä. Ne voivat viedä kehityksessä eteenpäin. Ei ole häpeä pyytää ja hakea apua. Kriisi voi tuoda mieleen aiemmin koettuja vaikeita elämäntilanteita.
Kivun juurelle pääseminen ja sen käsitteleminen vapauttaa energiaa.
Kriisin läpikäyminen voi olla mahdollisuus kasvuun ja kehitykseen sekä mielekkäämpään elämään yksilö- ja parisuhdetasolla.
Viimeisin mielenterveystekosi
Ostin mielinauhan😊 Liikuin pääsiäislomalla puolisoni kanssa paljon ulkona aurinkoisessa säässä.
Mistä saat iloa ja energiaa
Saan iloa liikunnasta, musiikista, kulttuurista, luonnosta läheisistä ja parisuhdetyöstä.
Mietelause tähän aikaan
”Rairuoho kuivuu ja narsissi lakastuu, mutta pääsiäisaamun uutinen pysyy iankaikkisesti”.
Omnia Vincit Amor – Rakkaus voittaa kaiken.