VAIKUTAMME YHDESSÄ
Hyvinvointialueiden kuvastimessa järjestön toimija näkee laatikoita ja nuolia. Hän tutkailee sanoja kunta, alue, hyvinvointialue, valtio ja yrittää suunnistaa uudessa hallintokuviossa.
Voit auttaa kertomalla, keneltä hän saa tietoa oman alueensa käytännöistä.
Kirjoittaja
Eila Ruuskanen-Himma
Sosiaali- ja terveydenhuollossa on meneillään valtava hallinnollinen muutos. Vuoden alusta 1.1.2023 kunnat ja kuntayhtymät siirsivät pelastustoimen ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut hyvinvointialueille, joita on 21 ja lisäksi Helsinki.
Kuntien vastuulla säilyy asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen omassa toiminnassaan sekä ympäristöterveydenhuollon tehtävät. Kunnille jää osaamisen ja kulttuurin, elinympäristön, elinvoiman, paikallisen identiteetin ja demokratian kehittäminen.
Hallinnollinen siirto on vasta kaiken alku. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tavoitteet ja toimintatavat ovat vasta muotoutumassa.
Alueilla ja kunnissa määritellään toimintatapoja uudessa tilanteessa. Asiakaspolkujenkin hahmottamisen kautta yritetään tunnistaa – asiakkaan, potilaan, asukkaan, kuntalaisen, kaupunkilaisen – siirtymistä taholta toiselle ihmisen pysyessä samana.
Yhdyspinnoilla tarvitaan vilkasta keskustelua
Yhteistyön tarvetta konkretisoi esimerkiksi se, että perusopetus on kuntien ja oppilashuolto hyvinvointialueiden vastuulla. Vastaavasti kunnat edistävät työllisyyttä hoitaen TE-palvelut, mutta kun tarvitaan työllistymiseen kuntoutusta, sen tuottaa hyvinvointialue.
Oikeusvaltiossa kun elämme, asioita pyritään ratkaisemaan oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti, mutta muutokset ovat niin isoja, että niiden muovautuminen hyviksi käytännöiksi vaatii aikansa.
Järjestöjen löydettävä yhteistyömallit
Sosiaali- ja terveysjärjestöjenkin on vakiinnutettava paikkansa uudessa ja muuttuvassa toimintaympäristössä, kun palvelujen kehittäminen jatkuu.
Asukkaiden mielen hyvinvoinnin ja mielenterveyden näkökulmasta on tärkeää turvata järjestölähtöinen toiminta, auttaminen ja varhainen keskustelutuki.
Järjestöillä on osaamista ja halua ottaa ihminen vastaan ja kannatella häntä vaikeassa tilanteessa. Järjestöt myös kannustavat hakemaan apua ja osaavat ohjata palveluiden piiriin.
Mielenterveysjärjestöt tuntevat ihmisen arjen.
Lainsäädäntö edellyttää hyvinvointialueita tekemään yhteistyötä järjestöjen kanssa.
Lainsäädäntö edellyttää yhteistyöhön järjestöjen kanssa
Kattojärjestö SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry toteuttaa ”Järjestöjen sote-muutostukea” yhdessä alueellisten verkostojärjestökumppaneidensa kanssa.
Tavoitteena on, että sote-uudistuksen jälkeisessä Suomessa järjestöt varmistavat paikkansa ihmisten osallisuuden, terveyden ja hyvinvoinnin sekä turvallisuuden takaajina.
Muutostuen tekijät ovat julkaisseet 17. tammikuuta 2023 tilanneraportin kaikilta hyvinvointialueilta. Tilannekatsausta kuvaa soste.fi-sivustolla tutkija Janne Haikari.
Raportin loppupuolelta löydät oman alueesi avustusten, järjestöosallisuuden ja hyvinvointistrategian tilanteen.
Avustusmalli 15 hyvinvointialueella
Sote-muutostuen tilanneraportin mukaan järjestöavustusmallit on hyväksytty 15 hyvinvointialueella 21:stä ja Helsingissä. Loput alueet viimeistelevät niitä vuoden 2023 aikana.
Valmiita avustusmalleja yhdistää esimerkiksi se, että kaikissa yhtenä avustusmuotona on kumppanuusavustus. Hyvinvointialueet tähtäävät pitkäkestoiseen yhteistyöhön, jossa toiminta saa rahoitusta myös muilta tahoilta, kuten Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselta STEA:lta.
Järjestöavustusten hakuaika on monilla alueilla vuoden 2023 alussa. Eri avustuslajeilla on erilaisia hakuaikoja.
Järjestöavustusmallit valmiina yli puolella hyvinvointialueista
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä edellyttää myös kunnilta vastaavaa tukea järjestöille, ja kaikilla hyvinvointialueilla myös kunnat jatkavat järjestöjen avustamista.
Avustamista koskevalle työnjaolle ei ole muotoutunut yhtä valtakunnallista linjaa.
Kolmella alueella – Satakunta, Päijät-Häme ja Keski-Suomi – valmistuneet osallisuusasiakirjat määrittelevät järjestöyhteistyön reunaehtoja sekä periaatetasolla että konkreettisesti.
Yhteistä jo hyväksytyille järjestöavustusmalleille on avustamisen kytkeminen hyvinvointialueiden strategisiin tavoitteisiin. Useimmat alueet haluavat, että avustettava järjestötoiminta tukee tai edistää hyvinvointialueiden tavoitteita esimerkiksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.
Kysy rohkeasti yhteyshenkilöltä
Sote-muutostuen tiimi on jo muutamia vuosia tukenut järjestöjä ja hyvinvointialueita yhteistyössä.
Järjestöasiantuntija Milla Kajanne kokee merkitykselliseksi olla mukana parantamassa asukkaiden hyvinvointia järjestöjen muutostuessa. Koulutukseltaan hän filosofian tohtori ja sote-maisteri. Hänen toimipaikkansa on Uudenmaan alueen verkostojärjestö HyTe ry.
”Järjestöt ovat hyvinvointialueiden ja kuntien tärkeä kumppani, kun edistetään asukkaiden hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta. Tuemme järjestöjä tässä tehtävässä eri keinoin muun muassa koordinoimalla rakenteellisia uudistuksia ja informoimalla rahoitusasioista.”
Tietoa alueiden ratkaisuista sote-muutostuen tiimiltä
”Hyvinvointialueilla pitäisi päästä eteenpäin siiloista ja entistä paremmin ajatella palveluja ikään kuin ketjuna, joihin kytketään paremmin myös järjestöjen tekemä työ.”
Hankkeen yhteyshenkilöt avustavat ja jakavat järjestöille tietoa siitä missä mennään.
Järjestöjen ääni hyvinvointialueilla
”Hyvinvointialueille pyritään saamaan järjestöneuvottelukuntien kaltaisia rakenteita, jotka auttaisivat järjestöjä toimimaan. Pienillä järjestöillä ei ole mahdollisuutta pysyä kaikista asioista ajan tasalla. Neuvottelukunnat antaisivat järjestöille leveämmät hartiat asioiden edistämiseen ja niistä viestimiseen”, sanoo Milla Kajanne.
Joulukuun 2022 tilannekatsauksen mukaan tällainen järjestöyhteistyön rakenne on jo seuraavilla alueilla: Keski-Uusimaa, Varsinais-Suomi, Satakunta, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Kymenlaakso, Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Keski-Suomi, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu sekä Lappi.
Järjestöyhteistyön rakenne on valmistelussa seuraavilla alueilla: Itä-Uusimaa, Länsi-Uusimaa, Vantaa ja Kerava, Pirkanmaa sekä Helsinki. Järjestöyhteistyön rakenteen nimitykset vaihtelevat.
Hyvinvointialuestrategiat antavat perustan järjestöyhteistyölle. Hyvinvointialuestrategiat valmistuivat vuonna 2022 yhtä aluetta – Lappia – lukuun ottamatta. Hyvinvointialueiden hallintorakenteissa vastuuta järjestöyhteistyöstä on osoitettu vaihtelevasti lautakunnille ja jaostoille. Niiden käytännön toiminta hakee vielä muotoaan.
Muutos myös veikkausvoittovaroissa
Myös veikkausvoittovarojen jaossa on tapahtumassa iso muutos. Veikkausvoittovaroista on jaettu avustuksia liikunnalle, kulttuurille, tieteelle, nuorisotyölle, sosiaali- ja terveysjärjestöille sekä hevosurheilulle.
Jatkossakin yhtiön tuotto tulee yhteiskunnan hyväksi, mutta ensi vuoden alusta ilman kohdennusta, korvamerkintää edunsaajille.
Vuodesta 2024 alkaen avustukset siirtyvät osaksi valtion budjettirahoitusta ja hallituskausikohtaisia ratkaisuja. Veikkauksen edunsaajien rahoituksesta aletaan päättää kokonaisuudessaan normaalissa budjettiprosessissa.
Näin ollen myös STEA-avustusten yhteys Veikkauksen tuottoihin katkaistaan vuonna 2024. STEA on sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva valtionapuviranomainen, jolta sosiaali- ja terveysalan järjestöt, kuten mielenterveysseurat, ovat tottuneet hakemaan toimintaansa veikkausvoittovaroista kertyvää avustusta.
Sosiaali- ja terveysalan järjestöissä on pelätty budjettirahoituksen lisäävän julkisen vallan ohjausta kansalaistoimintaan ja tämä vaatii vielä paljon periaatteellisia keskusteluja.
Vaikuttaminen valtion budjettiin edellyttää hyvien ratkaisujen tarjoamista, kirkkaita perusteluja ja hyviä sidosryhmäsuhteita. Mielenterveysjärjestöillä ja henkilöjäsenillä on oiva paikka kehittää yhdessä vaikuttamista MIELI ry:n koordinoiman eduskuntavaalikampanjoinnin yhteydessä.
Kriisikeskukset eri puolilla Suomea
Valtakunnallisten ja alueellisten muutosten keskellä toimii myös MIELI ry:n koordinoima 22 kriisikeskuksen verkosto. Ne saavat noin 20 prosenttia rahoituksestaan kunnilta (prosenttiosuudet vaihtelevat pienistä osuuksista lähes puoleen) ja loput sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA:lta.
Kriisikeskukset antavat matalan kynnyksen tukea ja apua kriiseissä. Vastaanotoilla saa keskusteluapua henkilökohtaisesti, puolison tai perheen kanssa sekä vertaistukiryhmissä. Vastaanotolle voi hakeutua ilman lähetettä varaamalla ajan suoraan kriisikeskuksesta. Tapaamiset ovat luottamuksellisia ja yksityisyyttä kunnioittavia.
Kriisikeskusverkosto osallistuu Kriisipuhelimen päivystämiseen ja verkkokriisityöhön. Useiden kriisikeskusten yhteydessä toimii myös (RIKU) Rikosuhripäivystyksen palvelupiste.
”Kriisikeskusverkosto on tehnyt monta vuotta yhteistä vaikuttamista ja sen osaajat vaikuttajat paikallisissa yhteistyöverkostoissa”, sanoo kriisitoimintojen johtaja Sanna Vesikansa MIELI ry:stä.
Hyvinvointialueiden tunnistettava järjestölähtöiset toimintamuodot
”Hyvinvointialueiden on olennaista tunnistaa järjestölähtöiset apu- ja toimintamuodot ja tehdä niiden kanssa tiivistä yhteistyötä. Järjestöjen innovatiivinen ja ihmisläheinen toimintaa tulee mahdollistaa riittävillä avustuksilla.”
Sanna Vesikansa katsoo sosiaali- ja terveysministeriön suuntaan. ”Näin isoissa muutoksissa tarvittaisiin valtionohjausta hyvinvointialueille siihen, mitä vähintään pitäisi tehdä yhdessä järjestöjen kanssa, jotta toteutus etenisi hyvällä tavalla ympäri Suomen.”
”Kuntien haasteena on huomioida omassa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kehikossaan järjestölähtöinen toiminta, joka ei ole palvelutoimintaa, mutta tulee lähelle julkisia palveluita. Ne katsovat helposti, että se siirtyisi maakuntien sote-rakenteeseen. Hyvinvointialueen ja kuntien tulee tehdä tiivistä yhteistyötä.”
Lähes jokaisella hyvinvointialueella toimii MIELI ry:n jäsenjärjestö. MIELI ry:llä on yhdessä 28 kunnan ja kolmen hyvinvointialueen kanssa Hyvän mielen kunta -hanke, joka on osa kansallisen Mielenterveysstrategian 2030 toimeenpanoa. Hyvän mielen kunta -tarkistuslistasta kannattaa kertoa kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ammattilaisille ja vastuuhenkilöille.
TUTUSTU JA VIESTI
- Hyvinvointialueet ja niihin kuuluvat kunnat löytyvät soteuudistus.fi-sivustolta.
- Järjestöjen sote-muutostuen tilanneraportti 1/23 SOSTEN verkkosivuilla. Raportin loppupuolelta löydät oman alueesi avustusten, järjestöosallisuuden ja hyvinvointistrategian tilanteen.
- Kysy alueesi toimintamalleista sote-muutostuen yhteyshenkilöiltä. Sähköpostit ja puhelinnumerot löydät SOSTE ry:n ”Järjestöjen sote-muutostuki” -sivun lopusta.
- Hyvän mielen kunta -tarkistuslistasta kannattaa kertoa vaikuttajille ja kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ammattilaisille ja vastuuhenkilöille.
Eduskuntavaalivaikuttamisesta on toisaalla tässä uutiskirjeessä.