Opintomatka Lontooseen
Saimme huikean mahdollisuuden tehdä opintomatkan Lontooseen marraskuussa yhdessä meidän Oulun seudun Mielenterveysseura ry:n hallituksen jäsenten kanssa. Eräänä marraskuun aamuna ennen kukon laulua lähdimme Oulusta liikkeelle kohti uusia kokemuksia. Meitä oli 11 innokasta reissulaista odottavin mielin. Opintomatkan järjestäminen oli alkanut jo kauan sitten. Suunnittelu, tutustumispaikkojen varaaminen, ohjelman luominen, rahoituksen järjestäminen ja kaikkien palikoitten yhteensovittaminen oli ottanut miltei vuoden aikaa.
Mitä näimme, mitä koimme ja mitä opimme?
Näimme ruuhkaisia metroja, koimme jännittäviä hetkiä siitä, että mahdummeko kaikki samaan metroon ja opimme, miten metrokarttaa luetaan. Tai meniköhän se näin? Jokaisella on tietenkin oma kokemus reissusta ja metrosta, mutta melko yhtenäinen kokemus reissun annista.
Saimme vierailla kolmessa eri kohteessa, joita olivat Lontoon Merimieskirkko, Mind for better mental health ja The Hive.
Kuinka huikeaa oli huomata mitä kaikkea Lontoon Merimieskirkolla tehdään. Ei pelkästään merimiehille, niin kuin aiemmin vaan kaikille suomalaisille jotka tarvitsevat apua ja tukea ollessaan ulkomailla. Merimieskirkon historia oli myös mielenkiintoista kuultavaa. Merimieskirkolla kuulimme myös laajemmin maan tavasta hoitaa muun muassa kriisejä ja ihmisten henkilöllisyyden varmistamisen keinoista, jotka eriävät suomalaisesta tavasta… Vierailumme päättyi korvapuusti kahveihin, joista Merimieskirkko on tunnettu, sekä ihmettelyyn kaasulaskun tärkeydestä.
Mind for better health oli panostanut vierailuumme todella paljon, joka toi meille hyvän fiiliksen. Saimme kuulla sekä pääorganisaation että paikallisten toimijoiden toiminnoista, jotka sivusivat omaamme hämmästyttävän paljon. Se ylpeys, jolla me kerromme toiminnastamme, välittyi myös heistä. Myöskin tämä vierailumme päättyi ihmettelyn merkeissä. Tällä kertaa ihmettelyn aiheuttajana oli pyörö-ovi, jonka toimintaperiaatteen selvittämisessä jouduimme turvautumaan paikalliseen tietämykseen.
The Hive oli paikallinen 16-24- vuotiaille suunnattu pohjois-Lontoossa sijaitseva nuorille kokonaisvaltaista tukea antava palvelu. Heillä oli samassa rakennuksessa paljon eri toimijoita eri toimialoilta sekä nuorisotalon tyyppinen oleskelutila. Erityistä Hivessa oli kunnan ja järjestön ihmisten toimiminen samoissa tiloissa ja saman päämäärän tavoittamiseksi. Hiven toiminta ei rajoittunut pelkästään toimitiloissa toteutettaviin, vaan Hive tuotti myös palveluja, joissa työntekijä jalkautui tarvittaessa vaikka kotikäynnille asiakkaan luokse.
Summa summary…
Kaikki tutustumiskohteet saivat aikaan paljon ajatuksia ja pohdintaa. Reissun aikana pääsimme tutummaksi niin henkilökunnan kuin hallituksen kesken. Yhden illan pyhitimme strategiatyöskentelylle ja yhteinen pysähtyminen keskusteluineen oli antoisaa.
Jokainen sai viettää vapaa-aikansa niin kuin halusi. Osa porukkaa kävi Mamma Mia -musikaalissa, osa nähtävyyksiä katsomassa ja osa tutustui Lontooseen shoppailun merkeissä.
Summa summary… olemme kiitollisia, että saimme tehdä opintomatkan ja siitä riittää puhuttavaa pitkään. Toisaalta olemme entistäkin ylpeämpiä meidän tavasta toimia ja tuottaa matalankynnyksen palveluita alueellamme. Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue!
Outi, Tanja, Petri, Nina ja Maija