Luova pakon edessä
Tänä keväänä moni on löytänyt itsestään uusia luovia tapoja viettää vapaa-aikaa kotona ja sen läheisyydessä. Toivotaan, että rajoitteisin aika olisi takanapäin ja saamme pitää uimahallit, kirjastot, ravintolat, kuntosalit, museot ja muut vapaa-ajan viettopaikat auki.
Jouduimme olemaan pakon edessä innovatiivisia. Kaivoimme ehkä vanhat harrastukset esiin tai muokkasimme nykyisiä harrastuksiamme. Tai toisaalta lamaannuimme emmekä saaneet tehtyä oikein mitään. Sekin oli okei.
Luovuus eli kyky tuottaa uutta ajattelua tai toimintaa. Onneksi ihminen on oppivainen ja opimme uusia tapoja. Tämä kevät sen ainakin opetti ja ehkäpä myös hyvällä tavalla.
Kokosimme yhdessä ajatuksiamme missä me olimme luovia ja mitä uutta opettelimme arkeemme.
”Liikkuminen on minulle ollut aina tärkeää, erityisesti tanssi. Tanssi on minun elämän suola ja sitä olen harrastanut niin kotona kuin tanssitunneilla. Kun poikkeustila tuli voimaan, tanssiminen kotona lisääntyi ja löysin jälleen uusia tapoja tanssia. Varjotanssi oli yksi näistä.
Lisäksi tein itselleni tavoitteen. Yrittää palauttaa omaa notkeutta edes hitusen lähemmäksi mitä se joskus on ollut. 😊 Tässä minun luovuutta poikkeusaikana.” Maija
”Minua puri pyöräilykärpänen. Totta kai olen aina omistanut pyörän ja kulkenut sillä lyhkäisiä matkoja, mutta tämän kevään aikana kilometrit lähtivät hurjaan nousuun. Vauhti kiihtyi ja menopelikin piti vaihtaa uudempaan. Pyöräillessä koin suunnatonta vapautta enkä pelännyt tartuntoja. Tein siitä itselleni harrastuksen, johon lähdin kodin seiniä (=perhettä) pakoon. Yllätin jopa itseni, kuinka innoissani olen edelleenkin. ” Outi
”Henkilökohtaiseen arkeen ei juuri muutoksia tullut. Hevoset tahtovat lenkkinsä koronasta huolimatta. 😊 Ravikilpailujen ollessa tauolla ”vapaa-aikaa ” jäi kuitenkin enemmän, mikä sai myös minut innostumaan uusistakin jutuista muun muassa lippoamisesta. Mahtavaa vastapainoa muuten niin hektiselle arjelle. Pysähtymistä ja hetkessä olemista.” Tanelihammaskissa
”Karanteeni tarjosi hyvän mahdollisuuden erilaiseen nikkarointiin sekä pieneen pintaremonttiin. Nikkarointi sujui mukavammin musiikkia kuunnellen, eli omiin lempiartisteihin ja bändeihin oli nyt hyvin aikaa paneutua ja tutustua uudestaan levyhyllyn saloihin remontin lomassa. Illalla väsyneenä päivän ahkeroinnista oli päivä hyvä lopettaa lukemiseen, lukeminen kannattaa aina, kuten Jörn Donnerkin aikoinaan totesi.” Petri
”Minun kokemukseni oli ehkä vähän yllättäenkin se, että huomasin pian, etten oikeastaan kaivannut arkeen mitään uutta, vaikka aikaa olikin käytettävissä etätöistä sekä omista ja lasten harrastusten tauolle jäämisestä johtuen enemmän. Teki hyvää pysähtyä. Kuulostella itseä. Viettää aikaa perheen kanssa. Rapsutella koiria. Ja välillä miestäkin. Haaveilla tulevasta. Katsella vanhoja valokuvia. Kirjoittaa kirjeitä tärkeille ihmisille. Nukkua. Ja nukkua vähän vielä 😊 Toki on ollut paljon hetkiä, jolloin keho ja mieli on kaivannut toimintaa ja silloin olen suunnannut lenkille yksin tai ystävieni/koirieni kanssa. Liikunta on tärkeä henkireikä, joka saa hyvänolon hormonit käyntiin. Juoksulenkki metsässä tai pyöräily vaihtuvia maisemia ihastellen muuttaa kummasti olotilaa paremmaksi. On ollut enemmän aikaa kuulla itseä siinä, mitä keho ja mieli tarvitsee. Se on asian hyvä puoli, joka olisi hyvä muistaa, kun normaali arki taas asettuu uomiinsa. Enemmän voisi ottaa `tyhjää aikaa`. Ja täyttää sen itseään hetkessä kuunnellen.” Nina
Kuva kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa.
Ihanaa kesää!🌞😎
Kriisarin työntekijät ❤