Korona kriisikeskuksen arjessa
Koronakevät oli kriisikeskuksen toiminnassa hyvin poikkeuksellinen, kuten kaikkialla muuallakin. Alun ihmettelyn jälkeen saimme hyvinkin nopealla aikataululla palautettua asiakastyön keskiöön, hieman työskentelytapoja muuttaen. Kriisiapua järjestettiin videovälitteisesti ja puhelimitse silloin, kun kasvokkainen kohtaaminen ei ollut vaihtoehto. Iso kiitos tästä kuuluu työntekijöillemme, jotka pitivät laadukkaan asiakastyön keskiössä kaiken myllerryksenkin keskellä.
Kriisikeskuksissa korona ja sen vaikutukset ovat näkyneet vahvasti asiakkaiden kokemuksissa. Lähes kaikkien tilannetta korona on kevään aikana ainakin kuormittanut lisää, vaikkakaan se ei usein ollut se ensisijainen kriisiavun hakemisen syy. Tunne yksinäisyydestä ja ahdistus koronaan liittyvästä epätietoisuudesta oli vahvasti läsnä. Olemme pohtineet sitä, jäikö toiminnan ulkopuolelle kenties ihmisiä, jotka koronan aiheuttamien haasteiden vuoksi olisivat hyötyneet matalan kynnyksen kriisiavusta, mutta eivät osanneet tukea hakea. Tätä näkökulmaa tarkastelemme vahvasti nyt alkaneen syyskauden toiminnassa ja tiedottamisessa.
Poikkeusolot toivat kuitenkin mukanaan myös valonpilkahduksia. Asia yhdisti meitä kaikkia ja sai monet antamaan oman panoksemme yhteisen hyvän eteen. Yhdistyksemme vapaaehtoiset tekivät kevään aikana paljon työtä auttaakseen kriisin kohdanneita valtakunnallisen kriisipuhelimen ja chatin kautta. Lämmin kiitos kaikille heille <3 Lisäksi kriisikeskuksen toimintaan lahjoitettiin merkittävä rahasumma, jonka turvin pystymme lisäämään kriisityön resurssiamme. Tämä lisäresurssi kohdentuu lahjoittajan toiveiden mukaisesti erityisesti koronan aiheuttaminen psykososiaalisen tuen tarpeisiin täällä Oulun seudulla.
Koronaa ei ole selätetty. Pelko ja ahdistus siitä, miten syksy tulee menemään, miten se vaikuttaa minun tai lähipiirini elämään, työtilanteeseen, on vahvasti läsnä. Sairastunko? Olenko minä ja onko lähipiirini turvassa? Menetänkö toimeentuloni? Nämä ja monet muut kysymykset voivat kaivata pysähtymistä. On hienoa, että voimme tarjota anonyymia, matalan kynnyksen tukea näiden asioiden äärellä oleville ihmisille, jotka kokevat tarvitsevansa keskusteluapua. Moni saattaa jo väsyä siihen, että epävarmuus edelleen jatkuu. Omaa elämää on haastavaa suunnitella eteenpäin. Kauanko minun pitää jaksaa? Mihin voimavarani riittävät? On tärkeää löytää keinoja sietää epävarmuutta. Toisaalta tarvitaan myös konkreettista tukea muun muassa talousvaikeuksien keskellä eläville. Arjen pitää pyöriä ja tilanteisiin löytyä ratkaisuja.
Koronan myötä olemme kuulleet puhelimessa asiakkaiden kysymyksiä siitä, että onkohan tämä minun kokemukseni ja tilanteeni `riittävän vakava`? Voinko päästä teille, kun jonkun muun tilanne on ehkä paljon vakavampi? Kriisikeskuksen yksi keskeinen periaate on se, että asiakkaan kokemus on aina keskiössä. Kun ihminen kokee tarvitsevansa kannattelua kriisin keskellä eikä hoitavaa tahoa ole, emme me vertaile näitä kokemuksia suhteessa toisiinsa vaan kuulemme juuri sinun tarinasi. Ajanvarauksemme toimii arkisin ja puhelimessa voidaan yhdessä arvioida, onko Kriisikeskus oikea paikka vai löytyykö sopivampi vaihtoehto kenties muualta.
Suurelle osalle asiakkaistamme muutamat tapaamiset ammattitaitoisen kriisityöntekijän luona riittävät palauttamaan tasapainon arkeen ja luottamuksen siihen, että elämä kannattelee. Käynneillä haetaan yhdessä keinoja, joiden avulla omaan hyvinvointiin voidaan vaikuttaa. Ja jos kriisityön päättyessä edelleen on tuen tarpeita, autamme yhdessä etsimään sen seuraavaan tukimuodon.
Koronaan liittyvästä lisäresurssistamme ja toimintaohjeistuksista päivitämme tietoja nettisivuillemme. Seuraathan siis asiaa sieltä, jos sinä tai läheisesi tarvitsette tukea ja korona on koetellut. Ei jäädä asioiden kanssa yksin. Kaikki koronaan liittyvät asiakasohjaukset ja kysymykset ovat tervetulleita ajanvaraukseemme.
Jaksamista, välittämistä ja iloa ihan jokaisen syksyyn, Nina