Kriisityöntekijä ja oma kriisi

Mitä sitten, kun kriisityöntekijä kohtaa omassa elämässään kriisin? Ammatti ei suojaa ketään oman elämän yllättäviltä, ikäviltä tapahtumilta. Voimme kohdata läheisen sairastumisen tai kuoleman, avioeron, ihmissuhdeongelmia, haasteita lasten kanssa, homekodin, onnettomuuden, taloudellisia vaikeuksia… mitäs näitä nyt onkaan ollut, myös meidän talossamme. Aika inhimillistä eikö vain?

Saako työntekijä sanoa, että ei kykene tällä hetkellä hoitamaan esim. aviokriisissä olevia asiakkaita? Saa sanoa ja oikeastaan pitääkin sanoa. Jotta pystymme tekemään työtämme, täytyy meidän tunnistaa jaksamisemme rajat. Joskus jokin asia koskettaa meitä liian tuoreena. Milloin omat tunteemme ovat liian voimakkaat kohtaamaan toisen tunteet tai voimamme ovat vähissä. Tällöin tarvitsemme rajojen tarkastelua sekä tukea ja huolenpitoa.

Aidosti läsnä oleminen vaatii rajaamista, jottei omat tunteemme ja ajatuksemme sekoitu asiakkaan tunteisiin ja ajatuksiin. Rajat, rajat ja rajat! Kuulostaa kovin karulta, mutta niitä meidän talo on täynnä. Kaikki ne rajat ovat hyvästä, muuten mekään emme jaksaisi. Rajaamme työaikamme tarkasti, rajaamme henkilökohtaisen elämämme vain vapaa-ajalle, pidämme yhteisesti huolta fyysisestä kunnostamme ja toisistamme, puhumme työasiat vain työpaikalla, käymme työnohjauksessa, pidämme työpuhelimet töissä, huolehdimme lounas ja kahvihetkistä sekä työn riittävästä tauottamisesta.

Nämä rajat eivät kuitenkaan pois sulje sitä hetkeä, kun omassa elämässämme sattuu ja tapahtuu. Millä me autamme itseämme jaksamaan ja olemaan kriisissä olevalle asiakkaalle läsnä? Jokainen tavallaan, mutta täysin samoja keinoja käyttäen kuin mistä asiakkaillemmekin puhumme. Meillä on lupa puhua työkavereille, jos omassa elämässä on vaikea hetki menossa ja monesti jo se helpottaa. Ei tarvitsi pinnistellä ja pihistää oman elämän juttuja. Jokainen kertoo sen mikä hyvältä tuntuu ja kokee auttavaksi. Työyhteisön tuki on tärkein monessa hetkessä. Monesti helpottaa jo se, että myöntää olevan vaikeaa! Myös kriisityöntekijällä on lupa olla hauras ja pyytää toisten apua.

Kriisin hetkellä oma hyvän olon vaaliminen korostuu. Aina ei tarvitse olla reipas ja suorittaa. Välillä on lupa vain olla; tekemättä mitään, pyrkimättä mihinkään. On tärkeää oppia tuntemaan mitä oma keho ja mieli, milloinkin tarvitsee. Arkeen tulee lisätä itselle tärkeitä asioita kuten liikuntaa, unta, herkkuja, ystäviä, perheen kanssa oleilua tai ulkoilua. Saa erehtyä sekä olla inhimillinen ja lempeä itseään kohtaan. Irti päästämisen taidon opettelu. Mielikuvaharjoitteet, rentoutuminen ja hengittely! Eivät ne toki poista kriisiä, mutta auttaa meitäkin jaksamaan vaikeiden aikojen yli. AmmattilaisenKIN on osattava huomioida itseään, jotta voi paremmin.

Se, että näemme viikoittain asiakkaiden voimaantumisen, luo toivoa myös kriisityöntekijöille omista kriiseistä selviytymiseen. Ja omien selviytymisen kokemusten myötä voi vastavuoroisesti luoda toivoa asiakkaiden tilanteisiin. Emme voi sanoa, että tietäisimme miltä kenestäkään asiakkaasta tuntuu, mutta tiedämme, että vaikeistakin tilanteista voi päästä eteenpäin ja oppia elämään esim. menetyksen kanssa.

Tärkeintä on pitää huolta itsestä ja lähimmäisistä. Sanonta: ”Laita happinaamari ensin omille kasvoillesi ennen kuin autat muita”, pätee myös kriisityöntekijän elämässä. Meidän on helppo kysyä toisilta ”mitä kuuluu?” ja sanoa ”olet tärkeä”, mutta JUURI NÄMÄ SANAT tulisi ensin kohdistaa itselle.

#läsnätässä #inhimillinen #erehtyväinen #ammattilainen #kriisi #mitäkuuluu #olettärkeä

ME