Yksi Suomen hallituksen kärkihankkeista on Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma . Kärkihanke liittyy tiiviisti sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamiseen, jossa palveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnilta maakunnille. Pirkanmaalla Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan sekä ns. sote-uudistukseen liittyy lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittäminen eri toimijoiden yhteistyönä.
Nyt sinulla on tilaisuus vaikuttaa ja sanoa painava sanasi sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamiseen!
Tällä kyselyllä kerätään kansalaisten mielipiteitä ja ehdotuksia lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittämiseksi. Kuntalaisille suunnattu kysely on auki koko LAPE-hankkeen ajan eli vuoden 2018 loppuun saakka.
Tässä poimintoja tähän mennessä tulleista vastauksista:
Mitä muutoksia toivot lasten, nuorten ja perheiden palveluiden toimintatapoihin ja –kulttuuriin?
- Asiakkaita tulee kohdata arvostavammin, osallistaa enemmän ja lisätä avoimuutta
- Palveluihin tulisi päästä nykyistä helpommin ja nopeammin
- Ammattilaisten yhteistyötä tulisi lisätä ja tiedonsiirtoa sujuvoittaa
Miten varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitokset voisivat olla paremmin lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena?
- Puuttumalla asioihin varhaisemmin, ehkäisemällä kiusaamista
- Pienentämällä ryhmäkokoja/lisäämällä henkilökuntaa
- Lisäämällä monialaisen henkilökunnan läsnäoloa
Miten voidaan paremmin tukea parisuhteita, vanhemmuutta ja erotilanteita?
- Tarjoamalla nopeasti ja matalla kynnyksellä keskusteluapua
- Tarjoamalla vertaisryhmätoimintaa, sähköisiä palveluita, luentoja
- Tarjoamalla enemmän apua kotiin helpottamaan arkea
Miten voidaan kehittää lasten ja nuorten erityispalveluita, erityisesti lasten ja nuorten erikoissairaanhoitoa ja lastensuojelua?
- Tulee lisätä henkilöstöä ja huolehtia henkilöstön pysyvyydestä
- Avun piiriin pitäisi päästä nopeammin
- Yhteistyötä eri toimijoiden välillä tulee lisätä, tiedonsiirto tulisi tehdä sujuvammaksi
Mitä usempi kyselyyn vastaa, sitä suuremman painoarvon kysely saa. Vastaa siis ja vaikuta siihen, minkälaisia palveluja saamme tulevaisuudessa!
Vastaa kyselyyn tästä!