Lähetimme tämän kannanottomme Aamulehteen kesäkuun viimeisellä viikolla. Jotta mahdollisimman moni voi lukea, julkaisemme sen tässäkin.
***
Apua kriiseihin pitää saada nopeasti
Myös me kriisikeskus Osviitassa olemme huolissamme mielenterveyshoidon saatavuudesta ja matalan kynnyksen palveluiden vähäisyydestä, joista sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen Perttu Jussila kirjoitti (AL 27.6.). Erityisesti Jussila mainitsi Ensiohjauspalvelu Ension alasajon, mikä merkitsee yhtä matalan kynnyksen paikkaa vähemmän Tampereen seudulla.
Kriisikeskus Osviitassa kuullaan asiakkailta usein rankkaakin palautetta julkisten palveluiden jonoista ja odotusajoista. Jos ihmistä ahdistaa ja hän miettii elämänsä päättämistä, ei puolen vuoden päästä tulossa oleva vastaanottoaika paljon auta. Toisinaan parikymppinen nuori tulee ovellemme ja kysyy: mistä saan apua, kun haluan nyt lopettaa päihteiden käytön. Tai asiakas kertoo hakeneensa vuosikaudet apua, saaneensa diagnoosin ja lääkkeitä, mutta ei ole kokenut tulleensa autetuksi. Asiakas on pikemminkin kokenut olevansa vaivaksi viranomaisille ja häntä on alkanut hävettää oma tilanteensa.
Osviitta on Pirkanmaan Mielenterveys ry.:n ylläpitämää toimintaa. Pienen yhdistyksen resurssit ovat kuitenkin rajalliset. Julkisten palvelujen uudelleenorganisoinnit ja koronavuodet ovat koetelleet mahdollisuuksia auttaa kaikkia avun tarvitsijoita. Kohtaamme keskusteluissa monenlaista ihmisten hätää, surua, parisuhdeongelmia, riippuvuuksia, näköalattomuutta ja uupumista.
Osviitassa työskentelee viisi kriisityön ammattilaista ja monikymmenpäinen koulutettujen vapaaehtoisten joukko. Siellä käydään kasvokkain vuosittain yli 3000 kriiseihin liittyvää keskustelua ja vastataan yli 3000:een valtakunnallisen kriisipuhelimen puheluun. Lisäksi keskusteluja käydään SEKASIN-chatissa, tehdään itsemurhien ehkäisytyötä, pidetään Mielenterveyden ensiapu -koulutuksia ja kohdataan tapahtumissa ihmisiä. Tänä vuonna on aloitettu nuorille matalan kynnyksen apua tarjoava Parempi mieli -hanke.
Asiakkaat löytävät Osviitan maksuttomaan palveluun usein itse. Myös yhteistyökumppanit mm. terveydenhoidosta, työterveysasemilta ja muista palveluista osaavat ohjata sinne asiakkaita. ”Menkää Osviittaan, sinne pääsee” on yleinen saate. Valitettavasti Osviittaankaan ei aina pääse niin nopeasti kuin toivoisi. Toisaalta moni pitää viikon-kahden odotteluaikaa kohtuullisena, kun ei tarvitse jäädä jonottamaan. Asiakkailta saatu palaute on vuodesta toiseen loistavaa, kiitosta saadaan nimenomaan kuuntelemisesta ja kohtaamisesta. Olisi kuitenkin tärkeää voida ohjata asiakasta myös sujuvasti eteenpäin julkisiin palveluihin tai hoitoon – kaikille ei keskusteluapu ole riittävä apu.
Tähän asti toiminta on järjestynyt STEAn rahoituksella ja Tampereen kaupungin kumppanuusavustuksella. Tulevaisuudessa rahoitus ja sitä myöten toiminnan jatkuvuus on pitkälti avoin. ”Jos meitä ei olisi”, on järjestöjen paljon käyttämä tunnuslause. Jos Osviittaa ei olisi, niin mistä saa kriisiapua nyt ja tulevaisuudessa?
Pirkanmaan Mielenterveys ry.
Esa Nordling, puheenjohtaja
Kati Rikala, toiminnanjohtaja