Pirkanmaan Mielenterveys ry:n vuosikokousta 19.4.23 ennen päästiin seuraamaan etäyhteydellä mielenkiintoista luentoa. Tutkijatohtori, vastaava psykologi Tomi Bergström kertoi ns. avoimen dialogin mallista. Väitöskirjassaan Bergström seurasi psykoosipotilaiden selviytymistä. Tutkimusten pohjalta potilaan ja tämän läheisten yksilölliset tarpeet huomioiva dialoginen hoito on yhteydessä muuta psykoosin hoitoa parempaan hoitotulokseen.
Bergströmin mukaan perinteinen perhe- ja psykoterapia on liian kapeuttavaa terveydenhuollossa kohdattavien monimutkaisten ongelmien hoitoon. Bergström on tutkinut ns. avoimen dialogin mallia Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä, jonka muodostivat Lapin nykymaakunnan kuusi lounaisinta kuntaa Kemi, Keminmaa, Simo, Tervola, Tornio ja Ylitornio.
Tässä ns. Keroputaan mallissa mielenterveyshoito organisoitiin uudelleen 1980-1990-luvuilla. Perustettiin liikkuvia kriisityöryhmiä, tarjottiin hoitoa kotiin ja perustettiin psykiatrian 24 tunnin päivystys, josta ketään ei käännytetty pois. Alueen mielenterveysyksiköiden kaikille työntekijöille järjestettiin sisäisellä koulutuksella kolmevuotiset psykoterapeuttikoulutukset.
Koko hoitomallin perustaksi otettiin asiakaslähtöisyys, siirryttiin dialogiin monologin sijasta.– Dialogille tyypillistä on vastavuoroisuus ja yhdessä ajattelu; kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Tämän vastakohta monologi on kilpailevaa, yksisuuntaista vuorovaikutusta. Siinä yksi ääni on yli toisen; monologilla pyritään vaikuttamaan toiseen, Bergström selventää.
Määrittämisen ja hoidon ongelmia
Perinteisen psykiatrian ongelmaksi Bergström näkee sen, että psykiatrinen diagnostiikka perustuu sopimuksenvaraisiin oirekuvauksiin, jotka on luotu lääketieteellistä päätöksentekoa varten. Niille on ominaista tulkinnanvaraisuus – millaisia sanoja on opittu käyttämään ja mitä sanat herättävät vastaanottajassa. Eri diagnoosiluokkien oireet ovat osin päällekkäisiä: samoista oireista kärsivien voidaan määritellä sairastavan eri sairauksia ja saman diagnoosin oireet voivat olla erilaisia.
Häiriöt ovat myös tilannesidonnaisia – tietty psykologinen tai sosiaalinen asia määrittyy häiriöksi vasta tietynlaisessa tilanteessa ja ympäristössä. Mitä monimutkaisemmaksi kohde muuttuu, sitä haastavampaa on lineaarisen syy-seuraussuhteen todentaminen. Hoidolla voidaan tehokkaasti lievittää oireita, mutta pitkän aikavälin vaikuttavuus jää epätyydyttäväksi.
– Mielenterveysongelma-käsitteellä tarkoitetaan erilaisia tunteita, ajattelu- ja käyttäytymistapoja, jotka koetaan tietyssä tilanteessa jonkun näkökulmasta jostakin syystä ongelmallisina. Koska ongelmien taustalla vaikuttavat tekijät ovat eri ihmisillä erilaisia, todennäköisesti ihmiset myös hyötyvät eri asioista. Olisi liikuttava ”mielen” hoidosta kohti ”yksilöllisten elämäntilanteiden” hoitoa. Tämä edellyttäisi ammattilaisilta ei-tietämisen positiota ja poisoppimista totutuista tavoista. Palvelujärjestelmiltä se edellyttäisi yhteisöllisempää ja osallistavampaa kehitystyötä.
Tulokset rohkaisevia mutta malli ei ole levinnyt
Länsi-Pohjassa kehitetyn hoito-otteen juuret ovat Turun sekä Valtakunnallisen skitsofreniaprojektin (1970-1980) yhteydessä kehitetyssä tarpeenmukaisen hoidon mallissa. Tavoitteena oli kehittää psykoterapeuttisesti orientoitunut psykoosien hoitosuuntaus, joka on sovellettavissa julkisessa terveydenhuollossa.
Kahden ja viiden vuoden seurannoissa hoitomalli oli yhteydessä parempaan sosiaaliseen selviytymiseen, verrattuna sekä Länsi-Pohjan aiempiin psykoosin hoitotuloksiin että muualla toteutettuun ensipsykoosin hoitoon. Minkälaista palautetta potilaat sitten itse antoivat avoimen dialogin hoitokäytännöstä? Bergströmin mukaan eivät juuri minkäänlaista. Tutkimusten mukaan suurin osa 90-luvulla psykoosin vuoksi hoidossa olleista ei enää vuosien jälkeen määritellyt itseään mielenterveysongelmaiseksi, potilaaksi, palveluiden käyttäjäksi, kokemusasiantuntijaksi tms. Heidän elämäntarinansa koostuivat muista elämänalueista.
Vaikka malli tuotti hyviä tuloksia, miksi se ei ole levinnyt laajemmin? Begströmin mukaan tähän on monia syitä: psykiatrian perusta on ”eksakteissa” luonnontieteissä ja lääketieteessä, joissa tavoitellaan ”objektiivista totuutta” ja lineaarisia selitysmalleja (syy-seuraussuhde). Perinteisessä ajattelussa lääkärit ja muut terveydenhuollon alan ammattilaiset ovat asiantuntijoita, joiden tehtävä on määrittää (diagnosoida) ongelma ja siihen soveltuva hoito. Dialoginen hoitomalli ja sen tutkimustyö eivät kunnolla istu tällaiseen sapluunaan.
– Esimerkiksi maailman terveysjärjestö ja Euroopan neuvosto ovat kuitenkin viime vuosina alkaneet suosittamaan enemmän avoimen dialogin hoitomallin kaltaisia tapoja uudelleenorganisoida mielenterveyspalvelut, Bergström muistuttaa.
Mikä sitten toimii?
Länsi-Pohjan kokemusten perusteella onnistuneissa hoitoprosesseissa toistuivat tietyt asiat:
1.Välitön apu kriisissä
2.Sosiaalisen verkoston huomiointi
3.Joustavuus ja liikkuvuus
4.Vastuullisuus
5.Psykologinen jatkuvuus
6.Epävarmuuden sietäminen
7.Dialogisuus keskustelun muotona.
Lisää aiheesta:
Bergstöm Tomi: Mieletön häiriö, Psykiatrian ongelma ja sen ratkaisu, Jyväskylä 2022
Länsi-Pohjan psykoositutkimukset (1992–1997) (Lehtinen ym., 2000; Seikkula ym., 2006)
Avoin dialogi: vaihtoehtoinen näkökulma psykiatrisessa hoitojärjestelmässä (duodecimlehti.fi)
Dialogi parantaa – mutta miksi? – Jaakko Seikkula – nidottu(9789526897417) | Adlibris kirjakauppa
