Hyvän mielen tietopankki

Mielenterveys luo pohjan hyvinvoinnille.
WHO:n määritelmän (2013) mukaan mielenterveys on hyvinvoinnin tila, jossa ihminen pystyy näkemään omat kykynsä ja selviytymään elämään kuuluvissa haasteissa sekä työskentelemään ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan.
Mielen hyvinvointia suojaavia tekijöitä ovat myönteiset ihmissuhteet, fyysinen terveys, itsetunnon vahvistaminen, armollisuus ja hyväksyntä, ongelmanratkaisu-, ristiriitojen ratkaisu- ja vuorovaikutustaitojen vahvistaminen ja mahdollisuus toteuttaa itseään.
Mielenterveyttä tukevia ulkoisia tekijöitä ovat koulutusmahdollisuudet, työ tai muu toimeentulo, työyhteisön ja esimiehen tuki, kuulluksi tuleminen ja vaikuttamismahdollisuudet, turvallinen elinympäristö ja lähellä olevat ja helposti tavoitettavat yhteiskunnan auttamisjärjestelmät.
Mielenterveyden riskitekijöitä ovat yksinäisyys, turvattomuus, köyhyys, aikuisten ja läheisten puute, ihmiselämään väistämättä kuuluvat muutokset ja syrjäytymisen uhka.

Mielenterveyden häiriöt koskettavat joko suoraan tai välillisesti jokaista pirkanmaalaista.
Noin 20–25 %:lla suomalaisista aikuisista on jokin mielenterveyden häiriö.
Noin 80 %:lla päihdepotilaista on myös mielenterveyden häiriö.
Väestömäärään suhteutettuna sairastuneita on n. 100 000 – 130 000.
Läheisen sairaus vaikuttaa noin 250 000 – 350 000 omaisen elämään Pirkanmaalla.
Vanhemman mielenterveysongelman on arvioitu koskettavan joka neljättä suomalaislasta.

Joka neljäs sairauspoissaolo ja puolet työkyvyttömyyseläkkeistä johtuu mielenterveyssyistä.
Vakavaa mielenterveys- tai päihdehäiriötä sairastavat kuolevat Suomessa 10–25 vuotta nuorempina kuin muu väestö.
Mielenterveyskuntoutus ja -hoito ovat merkittäviä menoeriä kuntatalouden näkökulmasta.

Ehkäisevän mielenterveystyön vaikuttavuudesta, samoin kuin ehkäisevän mielenterveystyön kustannustehokkuudesta ja vaikuttavien interventioiden kustannushyödystä on näyttöä.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä tulisi tarkastella integroivana, monen eri hallinnonalan yhteisenä toiminta-alueena.

Psykiatrisen hoidon suhteellinen osuus terveyspalveluihin suunnatuista rahoista on vähentynyt.
Neljäsosa sairauslomista ja tautitaakasta johtuu mielenterveyden häiriöistä, mutta vain 7-8 prosenttia sote-resursseista ja 10 prosenttia tutkimusrahoituksesta ohjautuu mielenterveysongelmien haasteisiin.

Kun laitoshoitoa puretaan, on avohoitoa kehitettävä samassa suhteessa. Muutoin palvelujen käyttäjät ovat vaarassa jäädä heitteille tai vaille tarvitsemiaan palveluja.
Resurssien riittävyyden lisäksi tulee kiinnittää huomiota toiminnan arviointiin ja kehittämiseen, sillä toimimattomista käytännöistä aiheutuu jonoja.
Mielenterveys- ja sosiaalipalvelut tarvitsevat sekä resursseja että käyttäjälähtöistä näkökulmaa, sillä nykyisellään palvelujärjestelmä määrittelee usein, minkälaista hoitoa ja tukea tarjotaan.
Uusi sosiaalihuoltolaki velvoittaa sosiaaliviranomaisia arvioimaan erityisen tuen
tarpeessa olevien henkilöiden tilannetta ja palveluntarvetta.
Jos kaikille asiakkaille ei ole tarjolla tarpeita vastaavia palveluja ja soveltuvia tukimuotoja, syntyy väliinputoaja-asiakkaita. Esimerkiksi neuropsykiatrisista häiriöistä kärsivät ja moniongelmaiset henkilöt voivat jäädä vaille riittävää tukea.
Ihmisten tarpeisiin vastaaminen, hädän varhainen tunnistaminen ja avun saaminen matalalla kynnyksellä tulee mahdollistaa.

Mielenterveysasiakkaiden muita potilasryhmiä heikompaan asemaan vaikuttavat sairastuneiden ja heidän omaistensa voimavarojen vähäisyys.
Psykiatriset sairaudet sinänsä heikentävät sairastuneiden kykyä pitää puoliaan ja vaatia oikeuksiaan.
Myös omaisten voimavarat ovat tutkitusti vähissä ja riski sairastua masennukseen on kohonnut.
Sairauteen liittyvä häpeäleima vaikeuttaa avun hakemista ja toipumista.
Mielenterveysongelmista kärsivät samaistuvat ympäristön asenteisiin, mistä seuraa itsesyrjintää. On tavallista, että mielenterveyskuntoutuja jättää hakematta koulutuksiin tai töihin ennakoidessaan ympäristön kielteisiä reaktioita.
Muissa Pohjoismaissa on toteutettu häpeäleiman vähentämiseksi julkisella rahoituksella menestyksekkäitä kansallisia ohjelmia, joissa stigmaa on vähennetty kohtaamisen, median ja kulttuurin keinoin.