Ryhmämalli yläkouluikäisille
- Yksi työkalu hyvinvointitaitojen harjoittelemiseen kouluissa ja oppilaitoksissa
- Tarkoitettu nuorille, joilla enemmän haasteita
- 6 ryhmätapaamista, à 1–1,5 h
- Ryhmässä 6–8 nuorta
- Ryhmällä yksi tai kaksi ohjaajaa
- Ryhmät pidetään koulun tiloissa
- Sopii erinomaisesti esim. koulukoutsin työvälineeksi
Ryhmissä harjoiteltavat hyvinvointitaidot
Taito
- tunnistaa, mikä itselle on tärkeää, asettaa tavoitteita ja tehdä valintoja niiden suuntaisesti
- toteuttaa itselle tärkeiden asioiden mukaisia tekoja omassa elämässä
- tunnistaa ja käsitellä ajatuksia ja tunteita
- suunnata huomiota siihen, mitä on tekemässä
- ottaa uudenlaista näkökulmaa omaan itseen
- ymmärtää asioiden välisiä suhteita ja seurauksia
- suhtautua myötätuntoisesti itseä ja muita kohtaan
Alustavia tuloksia ryhmästä
- Vuoden 2024 loppuun mennessä Mieli ry:n ohjaamia nuorten ryhmiä ollut 16
- Hankeaikana 2022-24 osallistui noin 130 nuorta
- Dataa on noin 40 nuoresta
- 30 % heistä on koholla olevaa oireilua
- Ajatuksiin samaistuminen vähenee ja on yhteydessä oireiden muutokseen (mitä enemmän samaistuminen vähenee, oireet vähenevät jne.)
- Suuntaa-antavasti lisää psykologista joustavuutta (Avoimuus omille tunteille)
Pienryhmän käsikirja ja verkkokurssi ohjaajalle
- Käsikirja laadittu pienryhmän ohjaajille
- Saatavilla suomeksi ja ruotsiksi
- Käsikirja ladattavissa ja tulostettavissa ilmaiseksi pdf-muodossa PIAN
- Ryhmämallista mahdollista käydä verkkokurssi
- Kesto noin 60 minuuttia
- Lyhyt perehdytys hyväksymis- ja omistautumisterapiaan (HOT)
- Yleisesti tietoa ryhmämallista ja esittely kuudesta ryhmäkerrasta
- Verkkokurssi julkaistaan PIAN