Hei yhdistyksemme jäsen!
Joulu tulla jollottaa ja taas on aika keräillä hieman vuoden 2024 tapahtumia kasaan.
Kriisikeskuksen asiakastoiminta on seuraillut aiempien vuosien sisältöjä. Erityisesti tänä vuonna on ollut paljon ns. yhden kerran kävijöitä, jotka tulevat elämäntilanneongelmansa kanssa toimeen paremmin jo yhden käyntikerran avulla. Tässä on auttanut paljon se, että pääsy kriisikeskukselle järjestyy nopeasti, usein jo 1-3 arkipäivän sisään. Tällöin asiaa voidaan käydä läpi silloin, kun puhumisen tarve on suurin. Tämä ehkäisee kriisin takia syvempään kuoppaan luisumista ja ylös pääsy ja eteenpäin jatkaminen nopeutuu.
Vapaaehtoistoimintamme parissa on näin vuoden lopulla nelisenkymmentä henkilöä, suurin osa kriisipuhelinpäivystyksen tehtävissä. Ilahduttavasti olemme saaneet mukaan enemmän myös Nuorten Sekasin chat-päivystäjiä.
Kesällä teimme yhdessä itäsuomalaisten kriisikeskuspaikkakuntien yhteisponnistuksen Ilosaarirockissa järjestämällä yhdessä Huolituoli-palvelua koko festarin ajan. Mukana meidän joukkomme lisäksi oli kriisityöntekijöitä ja vapaaehtoisia Lappeenrannasta, Kuopiosta, Mikkelistä ja Savonlinnasta.
Kriisikeskustoiminnan rahoituksen osalta STEAn leikkaukset eivät vielä osu meihin muutoin kuin pääseuraan Mieli Suomen mielenterveys ry:hyn kohdistuneilla leikkauksilla, jotka nekin toki tulevat vaikuttamaan mm. Mieli Kriisipuhelimen ja kriisikeskusverkoston koordinaatioon.
Ensi vuonna todennäköisesti yhdistyksemme vielä säilyttää oman avustusmääränsä, ellei STEAn avustusehdotus joudu politikoinnin välineeksi. Hyvinvointialueen kumppanuusavustus, joka näyttelee merkittävää osuutta rahoituksessamme, on käsittelyssä vuoden vaihteen jälkeen. Toivomme, ettei siihen tule heikennyksiä.
Kuitenkin luvassa on ainakin STEA:n avustusmäärien heikennyksiä vuodelle 2026, jotka saattavat osua myös meihin pienempiin toimijoihin kipeästi. Tähän pyritään varautumaan etsimällä lisärahoituslähteitä seuraavan vuoden aikana. Tämäkin varainhankintatyö on valitettavasti poissa asiakastyön resursseista.
Ilahduttavaa on ollut nyt loppuvuonna Itä-Suomen yliopiston (10 000€) ja pohjoiskarjalaisten Osuuspankkien (11 000€) lahjoitukset yhdistyksemme kriisityöhön. Tänä rahoitusepävarmuuksien aikana nuo lahjoitukset antavat lisäturvaa ja toimintakykyä tulevissa aallokoissa. Suurkiitokset!
Kiitos, että olet tukemassa toimintaamme ja levität tärkeää tietoa kriisiavusta ja mielenterveyden ylläpitämisestä!
Tervetuloa seuramaan toimintaamme somessa
www.facebook.com/pohjoiskarjalankriisikeskus tai www.instagram.com/pohjoiskarjalankriisikeskus
Rauhallista joulunaikaa ja itsestä ja muista välittämistä tulevaankin vuoteen!
Kimmo Räty
toiminnanjohtaja
Mieli Pohjois-Karjalan mielenterveys ry.
Mieli Pohjois-Karjalan kriisikeskus
Liity yhdistyksen jäseneksi tukemaan kriisikeskuksen toimintaa!