Mielen tasapainoa -kolumni, Alueviesti 29.3.2023:
Tiina-Maija PalorantaHankepäällikkö
Mielen tasapainoa työpaikoille
*** *** ***
Luottamuksella hyvän pyörrettä
Oletko ajatellut, mikä on supervoimasi? Tarkoitan siis vahvuuksiasi. Voi, kuinka toivonkaan, että saat käyttää näitä taitojasi joka päivä. Se nimittäin vahvistaa hyvinvointiasi.
Oma vahvuuteni on myönteinen ajattelu. Harmittavaa on, että monissa tilanteissa alan opitusti tai yhteisön paineesta sivuuttamaan tai vähättelemään myönteisiä ajatuksiani. Ai miksi? Koska minuun iskee epävarmuus siitä, onko toiveikkuus hyväksyttävää. Näen, että tunteeni kumpuaa osin vahvoista mielipiteistä ja asenteista, joilla myönteinen puhe teilataan lapselliseksi tai amatöörimäiseksi.
Nykyään uskallan luottaa positiivisen vuorovaikutuksen hyvää tekevään ja uutta synnyttävään voimaan. Näen ja koen ympärilläni kannustavaa vuorovaikutusta. Se, jos, mikä saa meidät ihmiset luottamaan toisiimme. Luottamus puolestaan ruokkii osallistamista, jossa kunkin taitoja ja vahvuuksia hyödynnetään. Luottamus on myös kasvumaata oppimiselle, jota tarvitaan jatkuvassa muutoksessa.
Luottamuksen ilmapiirissä uskallamme muuttaa käytöstämme. Kuulostaako tutulta, jos totean, että meistä moni on opetettu siihen, ettei itseään kannata kehua? Neuvo lienee noussut siitä pelosta, että vaikutamme ylimieliseltä tai siltä, että nostamme itsemme toisten yläpuolelle. Onneksi ajattelun muutos voi tapahtua myös sanontoja päivittämällä. Jos ennen ajattelimme, että ”omakehu haisee”, tiedämme nyt, että ”sisukkain tyyppi se itseään kannustaa”.
Myönteisyyden lisäksi vahvuuteni on innostumisen taito. Kiinnostun monista asioista ja huomaan tartuttavani innostusta muihinkin. Sitten tulee se ”mutta”. Innostuksen näyttäminen muille ei sekään ole aina helppoa.
Joskus päädyn tilanteisiin, joissa saan osakseni kouluajoilta tuttua piikittelyä innostuneesta toimeen tarttumisesta. Tuolloin helposti hämmennyn. Olen hetken kuin hermostunut pikkutyttö, joka juuri nolattiin. Onneksi olen kasvanut. Osaan huomata tilanteen aiheuttamat tavalliset tunteet ja voin kannatella itseäni vaikkapa rauhoittavalla hengityksellä. Sen jälkeen voin herätellä ympäristöni huomaamaan lannistavan käytöksen ja toivoa, että sillä sysään heidätkin askeleen lähemmäs kannustavaa käytöstä. Näin voin muuttaa kulttuuria hetki kerrallaan.
Tämä ei toki ole helppoa. Silti yhä useammin löydän rohkeutta puhua. Näin yhteisöjen lyttääjät eivät onnistu pilaamaan sitä hyvää, jota innostuksella ja yhteistyöllä saadaan aikaan.
Siksi jatkossakin valitsen myönteisyyden ja innostuksen. Silläkin uhalla, että saan osakseni arvostelevia katseita, jotka herättävät nolouden ja häpeän kaikuja minussa. Silloin vastaan lempeästi mielessäni: ”Tiedän. Meidät kaikki on joskus nolattu ja se on jättänyt epävarmuutta meihin. Olkaamme yhdessä rohkeita ja kurkotetaan häpeän verhon yli.”
Näin toimiessani olen huomannut, että yhä useammin minulle ei enää naureta, vaan minun kanssani nauretaan.
Silloin totean onnellisena: hyvän pyörre lähti liikkeelle!
***
Tiina-Maija Paloranta
Hankepäällikkö
Mielen tasapainoa työpaikoille
Kirjoittaja toimii hyvinvoinnin edistäjänä Mieli Tukitalolla
