”Ahistaa”, alkaa soittajan puhelu. Sen jälkeen on pitkä hiljaisuus.

Minä olen vähän malttamaton ja kysyn jo minuutin jälkeen, onko soittaja vielä linjoilla. Soittaja vastaa hieman tuohtuneesti: ”no olen!”. Hätäilin, tajuan.
Päätän kuunnella olemistaan niin kauan kuin hän haluaa. Päätän vaan olla läsnä.

Puhelu on tullut kriisipuhelimeen, eikä se ole suora lainaus yhdestäkään minulle tulleesta. Kriisipuhelimeen soitetut puhelut ovat luottamuksellisia, eikä niitä jaeta muualla. Toisaalta tuo voi olla totta sanasta sanaankin. Aika montaa ihmistä ahistaa, näinä aikoina vielä useampaa.

Ei neuvo, vaan kuuntelee

Usein soittajalle saattaa riittää juurikin tuo, että joku kuuntelee. Ei käske ottamaan itseään niskasta kiinni ja rientämään ylös, ulos ja lenkille, vaan kuuntelee. Arvostelematta ymmärtää, että voi ahistaa. Uskoo soittajaa, eikä ala käydä pohdintaa siitä onko tämän ahistus tarpeeksi vakavaa. Ihmisillä on oman kantokykynsä mukaisia ongelmia. Se mikä minulla ei tunnu missään, voi toisen kaataa. Ja päinvastoin. Välillä ahistaa minuakin.

Tällaisen ymmärryksen pohjalta, ja Mieli ry:n kurssilta ajatuksilleni vahvistusta saaneena, päätin uskaltautua tehtävään. Olen vapaaehtoisena vastaamassa valtakunnalliseen kriisipuhelimeen. Puhelut tulevat ympäri Suomen ja niihin vastataan ympäri Suomen, kummassakin päässä nimettömänä. Luultavasti sinun soittosi ei osu minulle – tai jos näin käy, et sitä tiedä. Ja hyvä niin, sillä nimettömänä on helpompi kertoa, samoin kuunnella.

Puhelussa pois tipahtavat tittelit ja ulkoiset merkit siitä, kuka olet tai voisit olla. Ei ole väliä sillä miltä näytät tai minkä ikäinen olet. Minäkin olen kuka tahansa henkilö, joka haluaa olla avuksi sinulle, joka tarvitset kuulevan korvan, jonkun, jolle kertoa huolenaiheistaan. Juuri sinulle, joka tarvitset jonkun, joka osaa ehkä auttaa. Jonkun, joka ei vähättele sitä, mitä uskallat tuoda keskusteluun.

”Kiitos että kuuntelit.” ”Kiitos että kuulit.”

”Kiitos että paneuduit ongelmaani ja annoit hyviä neuvoja.” Näin vilpitöntä ja sydämestä tullutta kiitosta en heti muista palkkatyössä saaneeni. Työstä maksetaan kiitos kerran kuussa tilillesi, kuulen sinun sanovan, mutta se maksetaan, vaikken aina kuulisi tai paneutuisi, saati keksisi työnantajaa hyödyttäviä asioita. Tai pahimmillaan, kuten tuttavani asian laittaa, olen tekevinäni töitä, ja työnantaja on maksavinaan palkkaa. Siinä ei kiitokset lentele suuntaan tai toiseen.

En odota vastineeksi mitään, ja tulen saaneeksi paljon

Vapaaehtoistyössä onkin parasta se, että se perustuu vain ja ainoastaan haluun auttaa. Vaikka päivystysvuoro voi olla aiheiltaan raskas, lähden aina kotiin rinta rottingilla: tajuan olevani hyödyllinen, jopa tarpeellinen.

Tarja Jakunaho

Hyvän Mielen Vapaaehtoinen Kriisipuhelinpäivystäjä
MIELI Mielenterveys Tukitalo ry

Jokaisella on oikeus elämään, henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Näitä oikeuksia rikkovia suuria ongelmia ovat esimerkiksi seksuaaliväkivalta ja seksuaalinen häirintä. Kun omat oikeudet rikotaan, varsinkin niin yksityisellä tavalla kuin omaa seksuaalisuutta loukkaamalla, se jättää ihmiseen jäljen. Seksuaalisesta häirinnästä pitää puhua enemmän, kovempaa ja selkeämmin, jotta ongelmaan saadaan muutos.

Seksuaalinen häirintä on aiheena noussut nykypäivänä enemmän esille kuin koskaan aiemmin. Somessa on puhuttu paljon häirinnästä ja väkivallasta, erilaisia kampanjoita on järjestetty ja ihmisiä on kannustettu puhumaan omista kokemuksistaan. Olemme siis toisaalta hyvällä polulla kohti seksuaalisen häirinnän vähentymistä.

Toisaalta, emme voi tietää paljonko häirintää oikeasti tapahtuu. Vain murto-osa kaikista tapauksista päätyy poliisin tai muun aikuisen tietoon, koska seksuaalisen häirinnän uhreille tapauksiin liittyy usein häpeää. Nykyaikana, kun netti ja some ovat suuri osa varsinkin nuorten elämää, voi seksuaalista häirintää kohdata missä ja milloin vain netin välityksellä.

Itse olen 17-vuotias nuori. Olen kokenut seksuaalista häirintää ensimmäistä kertaa 11-12 vuoden iässä. Siitä lähtien häirintää on joutunut kohtaamaan vähän väliä. Omalla kohdallani häirintä on ollut ahdistavien kuvien tai viestien lähettelyä, koskemista tai läpsimistä ilman lupaa, asiatonta huutelua tai seksuaalista ehdottelua. Joskus tekijä on ollut tuttu, joskus tuntematon. Joskus kymmeniä vuosia vanhempi, joskus oman ikäinen.

Itse olen kokenut tai nähnyt niin monta seksuaalista häirintää sisältävää tilannetta, ettei varmaan kolmenkaan ihmisen kädet riitä laskemaan. Jos nuorten kokeman seksuaalisen häirinnän kokonaismäärä voitaisiin jotenkin laskea, luku olisi varmasti järkyttävä. Seksuaalisella häirinnällä on vahva vaikutus ihmisen mieleen ja henkiseen hyvinvointiin.

Jos omaa itsemääräämisoikeutta rikotaan, ihmisen arvo omassa mielessä helposti laskee. Itsensä tunteminen arvokkaaksi on tärkeä mielen hyvinvointia kasassa pitävä asia. Toisaalta, kun itseään ei tunne arvokkaaksi, mielen ei oikeastaan ole mahdollista voida hyvin. Seksuaalinen häirintä vaikuttaa eri ihmisiin eri tavalla ja eri vahvuudella, mutta siitä huolimatta sitä ei pitäisi kenenkään joutua kokemaan. Seksuaalinen häirintä on suuri riski mielen hyvinvoinnille.

Moni häirintätilanteista johtuu puhtaasta tietämättömyydestä ja ymmärtämättömyydestä. Nuoret miehet esimerkiksi huutelevat tai läpsivät naisia siksi, etteivät ymmärrä sen olevan väärin ja rikkovan toisen oikeuksia. Monet nuoret elävät kuvitelmassa, että on rohkeaa ja seksikästä uskaltaa koskea ja puhua rivoja tytölle ilman tämän lupaa. Olen esimerkiksi kokenut tilanteen, jossa pojat ovat lyöneet vetoa: “saat 2 euroa jos uskallat tehdä näin…”.

Jo alakouluikäisille nuorille täytyisi puhua seksuaalisesta häirinnästä selkeästi koulussa. Käydä läpi häirinnän seuraukset ja vaikutukset uhriin. Selittää selkeästi mikä on häirintää ja mikä ei. Tällöin nuorten (varsinkin poikien) harhakuva voisi muuttua ja häirintä vähentyä. Muutos lähtee nuorista.

Hertta Saarijärvi

Kirjoittaja on MIELI Mielenterveys Tukitalo ry:n kesätyöntekijä.