Häpeä on hyvin vaikeasti siedettävä ja kohdattava itseen kohdistuva tunne, joten on ymmärrettävää, että sitä yritetään peitellä ja torjua työnohjauksessa. Koska häpeä on reaktio hyväksyvän vastavuoroisuuden puutteeseen, häpeää kokevalle voi olla vaikeaa asettaa itsensä alttiiksi sille, että ei tulekaan hyväksytyksi ryhmässä. Tämä tuo työnohjaukseen elementtejä, joita työnohjaajan on hyvä tunnistaa. Ryhmässä omana itsenään oleminen ja toisaalta toisille avoimena oleminen vaatii rohkeutta sekä luottamusta niin ryhmää kuin työnohjaajaa kohtaan.
Häpeä halutaan kätkeä ja torjua
Voimakasta häpeää kokevan huomio kiinnittyy voimakkaasti itseen ja hän on poikkeuksellisen tietoinen itsestään, mutta tarkkailee korostuneesti myös muita. Jos häpeä on tullut osaksi ihmisen minäkuvaa, ihminen ajattelee helposti, etteivät muut ole kiinnostuneita hänen ajatuksistaan. Tämä voi johtaa siihen, ettei ihminen anna työnohjauksessa ryhmälle juuri mitään. Ryhmässä hiljaa oleva saattaa siis kokea voimakasta häpeää. Sekä työnohjaaja että ryhmä voivat osoittamalla kiinnostusta ja arvostusta parhaimmillaan rohkaista hiljaa olevaa osallistumaan ja siten osaltaan hälventää tämän häpeän kokemusta.
Joskus ulospäin vahvalta ja itsevarmalta vaikuttava ihminen voi aiheuttaa ryhmässä alemmuuden tai kateuden tunteita, vaikka korostetun itsevarma tai jopa ylimielinen käytös voi olla defenssi omaa häpeää kohtaan. Ryhmäläisillä on oikeus defensseihinsä, kunhan ne eivät vahingoita muita. Mikäli ryhmäläisen käytökseen täytyy puuttua, on hyvä olla tarkkana, ettei häpäise esimerkiksi ylimielisesti käyttäytyvää ryhmäläistä entisestään.
Ryhmätyönohjauksessa koko ryhmä voi pitää yllä defenssejä häpeää vastaan ja esimerkiksi keskittyä sellaisiin aiheisiin, jotka korostavat ryhmän jäsenten yhtäläisyyttä esimerkiksi epäonnistumisissa ja menetyksissä. Samanlaisuuteen keskittyminen lisää ryhmän koheesiota, mikä etenkin ryhmän alkuvaiheessa on tärkeää. Liiallinen koheesio voi kuitenkin ylläpitää ryhmän defenssejä. Silti kaikkein vaikeimmat aiheet usein sivuutetaan tai kilpaillaan siitä, kuka on kärsinyt eniten. Työnohjaaja saattaa mennä mukaan defenssien ylläpitämiseen, jolloin esimerkiksi ryhmäläisten saavutuksista ja onnistumisista puhumiselle ei ole tilaa.
Häpeä ei onneksi ole muuttumaton ja pysyvä, vaan reflektoimalla kokemusta häpeä muuttaa muotoaan ja hälvenee. Parhaimmillaan työnohjaus voi tukea tätä itsereflektiota ja häpeän työstämistä, jos ryhmässä vallitsee luottamuksellinen ja turvallinen ilmapiiri.
– Anna-Kaisa Oja
Voit lukea aiheesta lisää artikkelikirjasta Vapaaehtoistyön työnohjauksen teoriaa ja käytäntöä (2020).
