Minä lähdin Mielestä.
Päätös oli lopulta yllättävän helppo. Yksityiselämän haasteet ja huolenpito läheisistä menivät kaiken muun edelle. Olin aikoinaan löytänyt itsestäni vahvuuden toimia vapaaehtoistyössä, kulkea toisen ihmisen rinnalla häntä kuunnellen ja tukien. Nyt tuli aika astua uuteen itsetutkiskelun vaiheeseen, positiivisen vanhenemisen tielle.
Positiivinen vanheneminen ja vapaaehtoistyön työnohjaus
Vapaaehtoistyön työnohjaajaopintojen aikana löysin vanhenemiselleni myös uuden määritteen, gerotranssendenttisen eli positiivisen vanhenemisen. Muutokset persoonassani ovat luonnollisen kehityksen tulosta. Kaipuu hiljaisuuteen, mietiskely, yhteyden tunne luonnon kanssa, kaikki uudet piirteet ajattelussani ja toiminnassani pohjautuvat minussa tapahtuneeseen gerotranssendenssiin. Prosessi jatkuu edelleen, ja odotan kiinnostuneena, mitä vanhuudella on minulle tarjottavana.
Vapaaehtoistyön työnohjausta tein omalla persoonallani. Gerotranssendenttisten muutosten tunnistaminen itsessäni mahdollisti niiden huomioimisen myös ryhmässäni. Saavuttamani itsetuntemus auttoi minua huomaamaan vastaavanlaiset prosessit työnohjattavissani. Sen myötä saatoin tukea heidän kasvuaan tukihenkilötyössä. Oma päätökseni ”jäädä eläkkeelle” vapaaehtoistyöstä oli mahdollista, sillä koin muutoksen positiivisena. Osasin olla armollinen itselleni.
Seuraavissa kappaleissa tuon esiin joitakin gerotranssendenttisia näkökulmia työnohjaukseen
Tukihenkilöt sairastuvat tai ovat mukana läheistensä kriiseissä. He vanhenevat ja voimat ehtyvät. Tällöin resursseja ei enää riitä tukityöhön. Työnohjaaja ja ryhmä voi tällöin kannustaa ryhmän jäsentä muutokseen. Päätökset ovat jokaisen omia, mutta niistä ei tarvitse kantaa syyllisyyttä tai epäonnistumisen tunnetta.
Tukihenkilö saattaa joutua kuuntelemaan tuettavansa raskaita lapsuusmuistoja. Tilanne on kuormittava ja tukihenkilön oman elämän kipupisteet saattavat nousta esiin. Tällöin ryhmän luottamuksellisuus ja myönteinen ilmapiiri mahdollistavat asian esiintuomisen ja sen pohtimisen. Työnohjaus ei kuitenkaan saa muuttua terapiaksi.
Omat juuret ja yhteys menneisiin sukupolviin kiinnostavat nykyihmistä. Työnohjausryhmässä on turvallista käsitellä myös omaa sukuhistoriaansa osana oman minäkuvan rakentamista. Olemme kaikki silmukoita sukupolvien ketjussa.
Tukihenkilötyöhön kuuluu ilo ja onnellisuus, joita koetaan pienistä edistysaskelista ja asioista. Tuettavien taloudellinen asema ei useinkaan salli osallistumista maksullisiin tapahtumiin, teatteriin tai konsertteihin, eivätkä kaikki niihin edes halua lähteä. Luonnossa liikkuminen tai keskustelut vaikkapa tuettavalle tutusta kirjasta tai tv-ohjelmasta voivat tuoda tapaamisiin kiinnostavan lisän. Työnohjausryhmässä on mahdollista jakaa kokemuksia tällaisista tuettavalle iloa tuottavista asioista.
Tukihenkilötyössä tärkein instrumentti on tukihenkilö itse. Työnohjaajana kannustan ohjattaviani tutustumaan itseensä, olemaan rohkeita ja armeliaita itseään kohtaan. Meissä kaikissa on myös kielteisiä puolia, olemme itsekeskeisiä, laiskoja, katkeria. Juuri nuo puolet tekevät meistä kiinnostavia. Niiden reflektointi tuo tullessaan syvällisen tiedon omasta itsestä.
Gerotranssendenssi, positiivinen vanheneminen ja sen mukanaan tuomat muutokset ja kehitys eivät ole kaikille samoja tai yhtä selkeitä. Minun kohdallani voimakkaat luontokokemukset, pyrkimys hiljaisuuteen ja halu elää itseni näköistä elämää ovat olleet ja ovat edelleen osa vanhuuden positiivista kasvua.
Gerotranssendenssin sosiaalisten ja henkilökohtaisten suhteiden ulottuvuus, sosiaaliset kontaktit, sosiaaliset naamiot ja vaikkapa suhtautuminen materiaan ovat seuraavan kirjoitukseni aiheita.
Mutta Mieli ei lähtenyt minusta.
Ajelen kaupungissa käydessäni usein Mielen toimiston ohi. Muistelen hyviä hetkiä ja upeaa yhteisöllisyyden tunnetta, jota sain tuntea vapaaehtoisena toimiessani. Toimiessani tukihenkilönä, vapaaehtoistyön työnohjaajana ja työnohjaajien työnohjaajana kasvoin ihmisenä. Siitä on kiittäminen Mieltä.
Lohjalla 28.11.2022
Vuokko Sorvari
