Hei,
Mistä sinä saat toivoa, voimaa ja iloa?
Nyt kesän aikana on myös tärkeää pysähtyä miettimään, mistä me saamme hyvinvointia. Usein työ, opiskelu tai muu toiminta ovat voineet vaatia aikaamme ja energiaamme. Kun kesä ja kesäloma koittaa, silloinkin on tärkeää antaa kehon ja mielen voimaantua, levätä ja rentoutua.
Voimme suuntautua tekemään jotakin sellaista, mikä antaa meille iloa ja voimaa. Olipa se sitten urheilua tai liikuntaa, puutarhassa käyskentelyä tai puutarhan hoitoa. Kaunis luonto, musiikki, lukeminen, lemmikkien kanssa ulkoilu ja pihapelien pelaaminen ja leikkiminen voivat rentouttaa. Syödään, nukutaan ja liikutaan riittävästi mahdollisuuksien puitteissa. Ja voisimmehan pysähtyä olemaan-rauhassa ja tekemättä sen kummempia suorituksia, antaa ajatusten virrata ja auringon helliä:) Perheen, ystävien ja tuttavien tapaamishetketkin voivat ilahduttaa puolin ja toisin. Voimme kysyä toisiltamme, mitä sinulle kuuluu.
Antamalla itsellemme luvan hengähtää, luomme tulevaisuuteemme uutta virtaa. Saamme toivoa uudesta tulevasta ja juuri nyt voimme olla- tässä ja nyt!
Nautitaan ja iloitaan!
kesäisin terveisin
Leena Tiitto