POHDINTAA TYÖNOHJAUKSESTA
Työnohjauksesta saa iloa, voimaa ja voimaantumista, tukea jaksamiseen. Me-henki ja yhteisöllisyys vahvistuvat ja ohjattava saa kasvaa ja kehittyä ja saa lisää taitoja ja näkökulmia työhön. On tärkeää käydä läpi yhdessä omaa roolia, tutkia työtä ja omaa itseä kokonaisvaltaisesti ja tunteiden roolia muistaen kuitenkin koko ajan liitynnän työhön ja sen tekemiseen. Asioiden ”puheeksi ottaminen”, kokonaisvaltainen käsittely, monipuolinen tekeminen ja rohkaisu ohjattavan lähtökohdista ja tarpeista lähtien auttavat ohjattavan kuulluksi ja nähdyksi tulemisessa. Tapahtumien, ajatusten, reaktioiden ja tunteiden käsittely on hyödyllistä. Työnohjaus muistuttaa siitä, kuinka tärkeää on jatkossakin pitää huolta itsestä, rajoista ja jaksamisesta työyhteisön ohella.
Työnohjaaja auttaa olemalla sitoutunut, innostunut, ammattitaitoinen, aktiivinen, positiivinen, empaattinen ja rauhallinen. Ohjaajan tilannetietoisuus ja -kykyisyys on ensisijaisen tärkeää. Ymmärtävä, välittävä ja dialoginen kohtaaminen, vuorovaikutus, ymmärryksen syventäminen yhdessä eri tavoin ja voimavara- ja ratkaisukeskeinen ote auttavat. Keskustelu ja kirjalliset ja toiminnalliset keinot ovat konkretisoivia ja havainnollistavia, joista saa hyviä voimavaraeväitä jatkoonkin. Työnohjauksen on tärkeää olla jatkuvaa ja säännöllistä, jolloin prosessointi mahdollistuu. Yhteistyön on tärkeää olla ohjaajan ja ohjattavien kesken molemminpuolin arvostavaa ja aktiivista. On hienoa, että meillä mielenterveysseurassa ja kriisikeskuksessa panostetaan tähän tärkeään työnohjausasiaan ja tunnetaitoihin.
terveisin Leena